keskiviikko 17. elokuuta 2016

Eka päivä uudessa duunissa

Tänään aloitin uudessa hommassani. Edessä on 7kk työ, jossa pääsen katsomaan pääkaupunkiseudun seurakuntien monikulttuurista työtä monesta eri uudesta näkökulmasta. Hyvin mielenkiintoista siis ja mukavia haasteita edessä. 

Ekaa kertaa ostin bussikorttiin aikaa, koska oletuksena nyt mennään Espoon keskukseen aamuin illoin työpäivinä. Toimisto on siis siellä. Tosin heti huomenna aamulla on kokoontuminen Järvenpäässä, jonne nappaan pari työkaveria mukaan. Sieltäkin kuitenkin palataan toimistolle. 

Tänään sain hyvää perehdytystä toisen uuden työntekijän kanssa. Monia uusia asioita tulee varmaan ajan saatossa vastaan, mutta koen, että joitain asioita osaan jo, kun kuitenkin Espoossa on seurakunnilla oltu töissä vuodesta 1999. Tietotekniset ratkaisut on myös tuttuja, tosin uutta opeteltavaakin on. 

Olen myös tosi kiitollinen tätä virkaa vakituisesti tekevälle, joka perehdytti mut loppukevään ja kesän aikana hyvin. Ja nyt hän oli jättänyt selkeät kansiot, missä on kolme kategoriaa. 1) Hyviä työkaluja työhön, 2) Hyvää tietää, mutta ei välttämättä vaadi toimenpiteitä ja 3) nämä vaativat toimenpiteitä. Erinomaista, kiitos!


Nyt soi: Nick Cave & The Bad Seeds: Good good day

Tästä se sitten lähtee! Ihan hyvällä mielellä täällä ollaan!


maanantai 8. elokuuta 2016

Olipa huippuripari!

Olen palannut kotiin hienon sasuriparin jälkeen. Nyt on taas se vähän sekaisin oleva fiilis, jonka leirityötä tekevät tunnistavat. Sitä voi kutsua ns. leirikrapulaksi. Kun on ohjaajana ja vastuussa alaikäisistä, ei voi koko leirin aikana ihan kokonaan rentoutua. Vaikka nukkuisikin. Sitten leirin jälkeen tuo kaikki jotenkin "vapautuu" ja ottaa oman aikansa kunnes on taas normaalissa elämässä kiinni. Fyysisen väsymyksen saa helpostikin kurottua, tämä sosiaalinen väsymys ottaa vähän enemmän. Siksi mä monesti olenkin leirin jälkeen aika zombie. Kotiväki on tähän tottunut, leireilevät myös.

Rippikoulussa on monta pointtia, esim. nuorten elämän tukeminen, omien elämänvalintojen etsiminen, vaikeiden tilanteiden kanssa eläminen ja niiden käsitteleminen, ryhmään kuulumisen ja oman identiteetin hakemista, perhesuhteita, kaveri- ja seurustelujuttuja, itsetuntemusta, luottamusta jne jne. Monia positiivisia elämään kantavia voimia, jotka auttavat elämässä erilaisissa vaiheissa, iloissa ja suruissa. Näitä me käsittelimme ja nuorten palautteiden mukaan.

Ylläolevia asioita voitaisiin käydä (ja varmaan käydäänkin) läpi monilla muillakin nuorten leireillä. Mutta rippikoulun tekee rippikouluksi se, että siellä opetetaan/opitaan yhdessä myös millainen Jumala on, mikä on Hänen hyvä tahtonsa meitä kohtaan ja miksi Jeesus on olennainen, mitä Hänen tekonsa ja opetuksensa merkitsee nykypäivän ihmiselle. Mikä on taivas jne. Näitä me käsittelimme erilaisin opetusmetodein. Rukoilimme paljon.

Tässä osa esirukouspyynnöistä
Nuoret laativat joka päivä esirukouksen leirijumalanpalvelukseen. Jo alusta asti nämä nuorten itse tekemät rukoukset olivat pitkiä ja sisälsivät elämän eri puolia, jotka toimme Jumalalle. Nuorten toiveet, haaveet ja pelot tulevaisuudesta monin eri sävyin näkyivät niissä. Leirimme loppuvaiheissa pidin Uskon huoneet -työskentelyn rastia, jossa nuoret saivat anonyymisti kirjoittaa esirukouspyyntöjä konfirmaatiomessuun, johon laadin näistä sitten esirukouksen. Rastin jälkeen kun lähes 50 paperilapun jälkeen menin huoneeseeni niitä lukemaan, niin huomasin joka lapussa olevan monia eri aiheita, jonka puolesta he halusivat, että rukoilemme. Myös pyyntöjen syvyys kertoi, että niitä ei oltu vain nopeasti raapaistu lapulle, vaan mietitty. Silmät kostuivat.

Mulle on turha tämän riparin jälkeen tulla sanomaan, että rippikoulu olisi vain sitä moporahojen hakemista tai muuta sellaista vähättelyä. Kyllä kuulkaa Suomessa ja Saksassa on paljon fiksuja ja mukavia nuoria, jotka ovat valmiita keskustelemaan kristinuskon asioista ja ne kiinnostavat.

Nuoret kirjoittivat leirin ajan blogia: 

Aika hieno kunnianosoitus tuli Saksan valtiolta rippikouluamme kohtaan. Saksan valtion korkein edustaja Suomessa, suurlähettiläs Dorothee Janeztke-Wenzel kävi vierailulla tutustumassa miten suomalais-saksalaisia rippikouluja toteutetaan. Tämä oli aika iso juttu. Emme vaan muistaneet kysyä mistä suurlähettiläs oli saanut näistä yhteistyöripareistamme tiedon.



Suurlähettiläsvierailusta voi lukea täältä: 

Tunnen onnistumisesta kiitollisuutta leirin muita vastuuohjaajia (kiitos Antti, Päivi ja Hanna) ja isosia kohtaan. Erityisesti isoset hoitivat hommansa kiitettävästi, ei voi liikaa kehua.

Kuitenkin suurin kiitos Jumalalle, joka mahdollisti tämän kaiken. Ilman Häntä emme olisi mitään.

Aamen.