keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Seurakuntien monikulttuurisesta työstä ja eksotismista



Olen tehnyt nyt viitisen vuotta seurakunnassa kansainvälisen työn sihteerin töitä. Suurimmat vastuualueeni ovat lähetystyö ja monikulttuurinen työ. Se mitä nyt kirjoitan perustuu näihin vuosiin ja ehkä muutamiin ennen sitä. Olen ollut työssä Suomen evlut. kirkossa vuodesta 1996 alkaen, ensin nuorisotyössä ja vuodesta 2009 sitten tässä nykyisessä hommassa. Tiedostan sen että monikulttuurista työtä on tehty jo kauan, vähän erilaisilla volyymeillä ja resursseilla eri puolilla Suomea. Seurakunnissa on pitkän linjan tekijöitä joiden työtä arvostan.

Monikulttuurinen työ kasvaa pikkuhiljaa luterilaisessa kirkossa. Ortodoksit ja katoliset ovat jo hyvin monikultturisia kirkkokuntia, myös Vapaakirkko ja Helluntaiherätys. Luterilaiset tulevat perässä, mutta me tulemme kuitenkin. Kuitenkin noin suuremmalla skaalalla puhuttaessa, työala on varsin uusi, puhutaan ehkä paristakymmenestä vuodesta. Paljon diakonian kautta tehtyä auttamistyötä. Työalasta puhuminen on ongelmallista, mutta en tässä kirjoituksessa keskity nyt siihen.

Se miksi tätä kirjoitin on oikeastaan seurausta sellaisista tilanteista joissa olen työntekijänä ollut. Pääsääntöisesti olen osallistunut muiden työntekijöiden kanssa kokoontumisiin ja seurakuntatilaisuuksiin.

Monikulttuurisessa työssä ja lähetystyössä innostuksella on suuri merkitys. Se on hieno asia, että ihminen inspiroituu ja innostuu. Erityisesti kirkon työntekijälle se on hyvin oleellinen juttu. Haluan rohkaista kaikkia innostumaan.

Monikulttuurisessa työssä innostutaan usein sillä tavalla, että KAIKKI monikulttuurisuuteen liittyvä on ihanaa, mahtavaa upeaa, eksoottista. Aivan kertakaikkisen hienoa.

Monikulttuuristaustaisesta ihmisestä tulee näyttelyeläin, keppihevonen meille siihen, että voimme osoittaa kuinka hienoa/upeaa/mahtavaa on kun saimme vieraaksemme ihan ulkomailta Suomeen muuttaneen ihmisen. Voimme näyttää häntä muille ihmisille.

Häneltä kysytään kysymyksiä, kuten "kuinka kauan olet ollut Suomessa, pidätkö paljon yhteyttä kotimaahasi, onko talvi kylmä ja vaikea, mitä siellä kaukana tiedetään meistä ja mitä he ajattelevat meistä (suomalaisten ongelma), onko suomi vaikea kieli jne. Kirkollisissa teemoissa taas: "Eikö olekin meillä tylsät kirkonmenot, teillä taas ihana eläväinen ja riehakas meninki. Voi kyllä meillä Suomessa ollaan niin juntteja että ihan hävettää".

Voin vain arvata kuinka monta kertaa ulkomaalaistaustainen saa vastata näihin samoihin kysymyksiin. Minä ainakin turhautuisin. Miettikääkä vaikka jos seurakunnassanne on vieraita lähetyskentiltä näyttämässä kuvia ja kertomassa maastaan. Luulen, että tämäntapaiseen työntekijät ovat törmänneet.

Tällä tavalla saamme myös hyvin osoitettua kaikille ympärillämme oleville, että "huomaatteko kuinka suvaitsevainen olen". Tästä seuraa se, että eri uskontojen kohtaamistilanteissa kiusaus luopua omasta kristillisestä perinteestään ja uskostaan nousee suureksi, "ettei vain kukaan hetkeksikään ajattele, että olisin rasisti tai suvaitsematon". Oikea uskontokeskustelu uskontojen välillä antaa jokaiselle luvan olla ylpeästi oman uskonnon edustaja. Sama koskee eri kristillisten kirkkokuntien jäseniä ekumeenisissa tilanteissa.

Tämä eksotismi on varmaan perua jostain 50-70 -luvulta kun muu maailma oli kaukana ja me suomilaiset olimme täällä Pohjolassa vain keskenämme, Neuvostoliiton helmassa,sopivan suomettuneena, ilman että kukaan meitä häiritsi. Ja kun maailma pikkuhiljaa aukesi meille, niin suomalaiset huokaisivat ihastuksesta, että "onpas maailmalla paljon mielenkiintoista ja jännittävää".

Ihastelunomainen eksotiikka on vielä monessa näkyvänä. Se tulee aina esille kun jossain tilanteessa ei-syntyperäisiä suomalaisia on paikalla. Tai vaikka ihminen olisi koko elämänsä Suomessa asunut ja sattuu olemaan ulkonäöltään vaikkapa aasialaisperäistä taustaa.

Kaikkein hassuimmillaan tämä on kun kuuntelee jotain suomalaista joka on käynyt vaikkapa lähetyskentällä ja kertoo vierailustaan vaikkapa jossain diakoniapiirissä, näyttäen kuvia ja tavaroita. Voi sitä ihastelun määrää. "Siellä oli niin ihania kasvejakin, jotka kukkivat oikein värikkäästi!"



Onko tämä höpsöhkö eksotismi vaarallista? Suureksi osaksi varmaan ei, enkä tarkoita, että vanhemman ikäistä väkeä tarvitsisi nyt ruveta "kouluttamaan". Suurimmalle osalle ei-kantasuomalaisista tällainen eksotismi on varmaan vaan vähän hassua. Sille, joka sen huomaa, tulee vähän hymyä suupielille.

Mutta miettikääpä nyt.

Seurakunnan tulisi imeä ihmiset mukaansa, sisälle, ottaa omakseen täysvaltaiseksi jäsenekseen Kristuksen ruumiin tässä osassa, joka on paikkakunnalla oleva seurakunta. Jos ainoa tapa jolla ei-kantasuomalaisen kanssa ollaan tekemisissä ja keskusteluissa, on se että hänen "ulkomaalaisuutensa" on se attribuutti, jonka kautta häneen ollaan yhteydessä, niin me lyömme sen leiman hänen otsaansa. Hän ei pääse edustamaan omaa itseään vaan hän koko ajan edustaa omaa ulkomaalaisuuttaan, (muotisanaa käyttäen, Toiseuttaan) ja sitä kuinka erilainen hän on verrattuna suureen osaan ihmisiä. Se ei ole oikein häntä kohtaan ja tällainen "ulkoistus" ei arvosta ihmistä. Päinvastoin. Ei kukaan minullekaan seurakunnan tilaisuudessa tule kysymään, että oliko vaikeaa opetella suomen kieli kun pohjanmaata puhuit. Tai kauanko aiot vielä olla täällä Espoossa ja koska muutat takaisin Pohjanmaalle? Tai miten olet tottunut etelän lauhempiin keleihin?

Keskustellaan siis kaikkien ihmisten kanssa samanlaisista asioista. Ihan sama mikä tausta hänellä olikaan. Jokainen edustakoon itseään. Annetaan ei-kantasuomalaisten kysyä ja puhua heitä kiinnostavista asioista. Kohdataan ei-kantasuomalainen samalla tavalla kuin suomalainenkin. Ihan normaalisti. Ei laiteta toiselle sitä lappua kaulaan, että olet nigerialainen, italialainen tai venezuelalainen. Vaan, että olet toinen Luojan luoma ihminen kuten minäkin. Ehkä parempi on ennemminkin kuunnella kuin kauheasti höpöttää.

En ole itse asian ulkopuolella. Kyllä tästä täytyy itseäkin aina välillä muistuttaa. Se auttaa paljon, mitä enemmän lähipiirissä on monen kulttuurin ihmisiä, vaikka nyt sitten työn kautta tutuksi tulleita. Sen olen päättänyt, että itse en ota noita hölmöjä kysymyksiä enää esille, ne tulee keskustelussa esille jos on tullakseen. Mutta ei ensimmäisenä minun suustani.

Kirkon monikulttuurisessa työssä toivoisin, että tämäntapaista asennoitumista ei kovinkaan paljoa enää olisi, vaan monikulttuuristaustaiset lähimmäiset aitoina työkumppaneina (palkallisina,palkkiollisina tai vapaaehtoisina), tekemässä ihan arkityötä kanssanne. Toivon, että kirkon eri tahot rohkaisisivat tähän aitoon yhteyteen, eikä lähimmäisen kanssa yhdessä eläminen olisi mitenkään spesiaalia tai eksoottista vaan ihan normaalia, tavallista, arkista. Kirkon lähetysväen ja monikulttuuristyötä tekevät kulkevat tässä etulinjassa ja mielestäni tämä näkökulma tulisi pitää kirkkaana mielessä seminaareissa, koulutuksissa, neuvottelupäivillä ja vastaavissa.

Kunnioita lähimmäistäsi niin paljon, että et lokeroi häntä vaan näet hänet Vapahtajallemme rakkaana ainutlaatuisena ihmisellä. Hänellä on sinulle kerrottavaa, muutakin kuin se mistä kulttuurista hän on kotoisin. Sinun ei tarvitse ymmärtää kaikkea, eikä tietää kaikkea ensimmäisillä tutustumiskerroilla.


perjantai 23. tammikuuta 2015

Lupaus täytyy pitää

Lupasin Facebookissa, että jos Muslimien ja kristittyjen vapaa vuoropuhelu -ryhmään tulee 800 jäsentä, niin laulan heille. Tänä aamuna näin, että jäsenmäärä oli 799, joten väsäsin pikku videon tutusta virrestä.



Kaikkeen sitä....

maanantai 19. tammikuuta 2015

Valvooko se Isoveli?

Joo, kyllä se valvoo. Mutta tuleeko tästä nyt hörhöinen NWO/salaliitto/CIA/Mossad/juutalaiset pankkiirit/Illuminati/Bilderberger/Antikristus -kirjoitus. Joo ei tule, jätetään nuo hulluudet ihan omiin sfääreihinsä.

Mutta kirjoitan tätä vähän kuin kirja-arvosteluna. Tai ajatuksiani kirjasta. Ja jokunen sen herättämä ajatus tähä tulee naputeltua. Jos kirjaimet PRISM, ovat sinulle tuttuja niin tiedät suunnilleen mihin suuntaan tämä etenee.

Joku aika sitten olin kirjastossa ja satuin palautetut -hyllystä löytämään kirjan Ei pakopaikkaa: Kertomus NSA:sta ja vakoiluvaltio USA:sta. Kirjoittaja on Glenn Greenwald. Kirja kertoo siis Yhdysvaltojen NSA:n (National Security Agency) vakoilusta, erityisesti sähköistä viestintää. NSA:lla on periaate, että se haluaa valvoa KAIKKEA tietoliikennettä maailmalla. Luit ihan oikein, KAIKKEA. Tämän aloitti aikanaan 9/11 terrori-iskujen jälkeen Bushin hallinto, joka Patriot Act -lain perusteella saa luvan tehdä melkein mitä tahansa, jos sitä perustellaan terrorisminvastaisella sodalla. Ja sen se todella tekeekin. Kirja sisältää aivan käsittämättömän suuria ja jatkuvia yksityisyyden systemaattisia rikkomuksia.

Kyse on siis NSA:n työntekijän Edward Snowdenin paljastuksista. Siitä, että NSA saa halutessaan (tai sillä on jo tietosi jossain) KAIKEN tiedon mikä sinulla on jos käytät Facebookia, Gmailia, Yahoota, Hotmailia, Skypeä, Paltalkia, AOL Mailia, Googlea, Applen tuotteita, Microsoftin ohjelmia jne. USA:lla on ns. Five Eyes kumppanit, joiden kanssa se jakaa kaiken tiedon ja tekee yhteistyötä, nämä maat ovat Kanada, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti. Myös Israel on tiiviisti mukana, mutta enemmän saama- kuin antamispuolella. Erityisesti Englannin GCHQ on vahvasti mukana.

Kaikkea mistä kirja kertoo on täysin mahdoton kertoa tässä blogipätkässä. Siinä on jo yhdellä lukemalla paljon pureksimista. Ensimmäiset kymmenet sivut kertovat melkein jännitystarinamaisesti miten Glenn ja dokumentaristi Laura Poitras tapaavat Edwardin ja kuinka hän on viimeistä pilkkua myöten suunnitellut miten nämä tulenarat tiedot paljastetaan.

Monet varmaan ajattelevat (kuten minäkin joitain aikoja sitten), että Bushin hallinto on "paha" ja Obaman hallinto on "hyvä". Ei kuulkaa pidä paikkaansa. Tietysti nuo adjektiivitkin ovat huonot. 9/11 jälkeen George Bushin hallinto aloitti tämän kaiken, valehteli virallisille tahoille ja aloitti systemaattisen yksityisyyden rikkomukset. Mutta toiveet olivat suuret Obaman tullessa ensi kertaa valituksi presidentiksi ja hän itsekin sanoi vähentävänsä tällaista urkintaa. Mutta toisin kävi: Obaman hallinto on vielä moninkertaisesti kasvattanut NSA:ta ja antanut sille käytännössä rajattomat resurssit valvoa ihmisten sähköposteja, puheluita, chatteja jne. Obaman hallinto on vienyt yksityisyysrikokset ihan toiselle tasolle. Kongressille ja muille demokraattisesti valituille kansanedustajille jne. on systemaattisesti valehdeltu. Ihmettelen, että kumpaakaan ei ole asetettu syytteeseen. Näin USA:n kansalle valehdeltiin/valehdellaan.

Kirjassa on kuvat kuinka tietokoneita ja reitittimiä sisältävät postimyynnistä tilatut paketit avataan ja niihin asennetaan siru, joka ottaa yhteyden NSA:n ohjelmiin käynnistyttyään. Sitten paketit laitetaan uudestaan kiinni tehdastarroin ja lähetetään ostajalle. Tekopyhää on se, että NSA aloitti kampanjan, jossa se väitti (on se totta tai ei), että kiinalaiset laittavat reitittimiinsä salakuunteluosia ja siksi USA:n tietotekniikkafirmojen ei kannattaisi käyttää niitä. Ja NSA itse teki samaan aikaan juuri näin ja väitteellään aikaansai sen, että sen "virittämiä" kotimaisia reitittimiä taas ostettiin. Huh huh!

Suuri osa vakoilusta on teollisuusvakoilua ja Patriot Act -lakia, joka tehtiin heti 9/11 jälkeen, käytetään aivan muihin tarkoituksiin kuin terrorisminvastaiseen sotaan. Miten esimerkiksi Brasilian öljy-yhtiöiden salakuuntelu ja tietojenkeruu firman taloudesta voi millään liittyä terrorisminvastaiseen sotaan? Tai YK:N jäsenten vakoilu, että saataisiin tietää miten he YK:n turvaneuvostossa äänestävät. Kirja sisältää lukemattomia kuvia näistä Snowdenin dokumenteista. Snowden sanoo, että valtaisa datamäärän keruu ei ole myöskään pystynyt estämään muutamia terrori-iskuja mm. Bostonin maratonin aikaan ja muita maailmalla tehtyjä. Ei pystytty myöskään äskeistä Ranskan tapausta estämään, vaikka juuri tällä NSA kaiken perustelee.


Onko turvallisuus suurempi arvo kuin yksityisyys? Jos turvallisuus on suurempi asia kuin yksityisyys, niin silloin me olemme antaneet vallan omasta elämästämme jollekin muulle instanssille, joka voi jossain tapauksessa kävellä oikeuksiemme yli.

Kannattaa miettiä kolikon toista puolta. Nyt esimerkiksi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila esitti joku vuosi sitten,että autoverotusta muutettaisiin kulutuksen perusteella toimivaksi. Ja jokaiseen autoon asennettaisiin siru, joka sitten kertoisi jollekin keskukselle missä auto tällä hetkellä on. HALOO. Sinänsä hyvän asian verukkeella yksityisyyttämme vähennettäisiin. Ei valtion tai minkään hallinnon instanssin kuulu tietää missä minä Nissanillani ajelen.

"Mutta mua saa kyllä salaa seurata", tällaista kuulee monesti. Huono perustelu,  voisin samalla kysyä, että haluatko antaa minulle sähköpostisi tai Facebook-tilisi salasanan? Tai pankkitilisi tunnukset? Jos kerran sinua saa seurata eikä se haittaa?

Pitääkö nähdä mörköjä? Ei tarvitse nähdä mörköjä, mörkö on jo olemassa. Mutta pitääkö pelätä mörköä? Mun mielestä ei tarvitse, mutta tietoinen kannattaa olla ja  asiasta voi levittää tietoa. Tietoturvaan kiinnittää huomiota. Maailma on muuttunut, emmekä enää voi välttää elämää ilman tietoverkkoja, muuten kuin muuttamalla Lappiin kotaan asumaan.

Seuratkaapa uutisia, miten Ranskan terroritekojen jälkeen ollaan monenlaista televalvontaa ja vastaavaa kovasti lisäämässä. Jälleen kerran, kaikki ovat sitä mieltä että terroristit pitää pysäyttää, mutta onko yhteiskuntamme sillä perusteella annettava turvallisuuden mennä yksityisyyden ohi? Todennäköisyys, että salama iskee sinuun, on suurempi kuin että joudut terroriteon kohteeksi.

Yhteiskuntaa ei mitata sillä miten se kohtelee samaa mieltä olevia kansalaisia vaan sillä
miten se kohtelee omaa yhteiskuntajärjestelmää kritisoivia
ja sen vääryyksiä esille ottavia toisinajattelijoita. 

Täytyy seurata jatkossakin tätä keskustelua verkossa (kuinkas muuten). Erittäin mielenkiintoista!

Snowdenin suurin pelko oli, kun hän laittoi oman elämänsä peliin, että asiat jatkuvat niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Joten tee sinä osasi, tarkkaile mitä ympärilläsi tapahtuu, ettei yksityisyydensuojaa heikennetä, oli peruste mikä tahansa. Puhu ja kirjoita, että ihmiset eivät luovu vapaudestaan.

Suosittelen tätä kirjaa. Takakannessa luvataan, että kirja muuttaa maailmankuvasi. Ei se ihan sitä tehnyt, koska näistä asioista olin jo jonkun verran perillä. Mutta kyllä se syvensi USA:n ja Five Eyes -ryhmän toimintaa, kuinka järjestelmällistä ja syvää tietojenkeruu on.


Laura Poitras teki tänä syksynä dokumentin aiheesta nimeltä Citizenfour. Se esitetään Helsingissä DOCPOINT-festivaaleilla ensi viikolla. Lisäksi lähetin Twitterissä toiveen YLE Teemalle, että dokumentti saataisiin myös televisioon. Sieltä vastattiin, että kovasti yritetään näin tehdä.

Tässä on se ihan ensimmäinen haastattelu, minkä Edward Snowden antoi, siihen mennessä oli vuodettu vasta jäävuoren huipun huippu. Se on valitettavasti ilman suomenkielistä tekstitystä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Sananvapaus / Uskonnonvapaus

Tästä aiheesta on varmaan jo satoja blogikirjoituksia kirjoitettu, mutta ehkä minäkin sanasen siitä kirjoitan. Siis Ranskan terroriteoista sananvapauteen ja uskonnonvapauteen liittyen.

Kuten ehkä jokunen minut tunteva tietääkin, olen ollut aktiivisena mukana Facebookissa muslimien ja kristittyjen välinen vuoropuhelu -ryhmässä keskustelemassa uskonnoistamme, yhteisistä jutuista, eroista ja käytännön elämästä Suomessa. Mua kiinnostaa miten suomalainen muslimi näkee Suomen, oman uskontonsa ja elämän suomalaisessa kontekstissa, on hän sitten tänne muuttanut muslimi tai Suomessa kääntynyt.

Ryhmässä olemme keskustelleet siitä mitä tarkoittaa uskonnonvapaus ja olen oppinut kuinka tärkeä asia on. Nähnyt sen eri näkökulmasta kuin luupääluterilainen. Suomalainen kristitty ei oikein tavoita ajatusta Muhammedin kuvakiellosta, koska tajumme pyhyydestä ei taida olla samanlaista. Tässä lienee eroja tietysti tausta huomioonottaen. En pysty pääsemään sille ajatuksen tasolle, millä muslimi ajattelee Muhammedin kuvaamisen vääryyttä. Se kielto on ehdoton. Tai sitä pahaaoloa mitä kuvaaminen saa aikaan. Ei sitä pysty toisenuskoinen sanomaan, että "älä tunne noin, älä loukkaannu kun uskontoasi herjataan". Ei se vaan mene niin. Jos se loukkaa, niin silloin se loukkaa. Ehkä tämä toive on sekulaarin yhteiskunnan toive, joka ei kollektiivina ymmärrä tätä loukkaantumista. Kristitty sen jollain tasolla ymmärtää, muttei ehkä kuitenkaan niin syvästi, koska uskontomme ovat kuitenkin erilaisiakin, monilta osin. Yhteiskuntamme on jo niin kauan tottunut siihen, että kirkkoa ja kristinuskoa voi pilkata nykyään aika lailla miten sattuu, kenenkään siitä meteliä nostamatta. Tai no kyllä joskus nousee pieniä myrskyjä vesilasissa. Ehkä tämä avioliittokeskustelu jotenkin liittyy siihen, mutta ei sen puolustajat/vastustajat kuitenkaan hengenvaarassa ole.

Kristittynä minä koen, että minun ei tarvitse olla Kaikkivaltiaan Jumalan puolustaja. Hän hoitaa kyllä sen asian ihan itse. Mutta toki joskus mua uskonnollisesti joku asia loukkaa, pilkkaaminen jne. Mutta ei itse asiassa kovin usein. Minun uskoni on henkilökohtainen, ei siihen kukaan pääse minun ja Jumalan väliin. Toisaalta se on myös kollektiivinen, yhteisöllinen mutta ei sitäkään pilakuvat tai rumat kirjoitukset haittaa. En sitten tiedä pitäiskö useammin reagoida, ei varmaankaan koska se ei luonnolliselta tunnu.

Kristittynä ajattelen, että minun tehtäväni on myös puolustaa toisella tavalla uskovien uskonnonvapautta. Toki minä haluaisin, että kaikki olisivat kristittyjä ja taivaaseen matkalla, mutta sen tietää Jumala. Ja toki olen aina valmis kertomaan mihin minä uskon, Jeesus on se tie. Kristityille on annettu käsky rakastaa lähimmäistä, ei vain kristittyjä kavereita. Näihin lähimmäisiin kuuluu myös ei-kristityt ja koska elämme yhdessä samassa yhteiskunnassa ja maailmassa, meidän on elettävä yhdessä joka tapauksessa. Siksi meidän täytyy ystävystyä myös toisin uskovien kanssa. Ja se on mielenkiintoista!

Puolustan siis ehdotonta ihmisen uskonnonvapautta, jokaisella täytyy olla oikeus harjoittaa omaa uskontoaan vapaasti ja ilman yhteiskunnan "häirintää". Ja ilman toisinuskovien häirintää ja pilkkaa. Tässä maailmassa kristittyjä ja muiden uskontojen edustajia vainotaan niin paljon, että se täytyy ehdottomasti tuomita kaikissa muodoissaan. Lakia rikkomatta luonnollisesti.

Mutta Ranskaan.

Ketään ei saa tappaa mistään syystä. Ei mistään. Ei edes uskonnonvapauden nimissä tai sen tähden, jos omaa uskontoa on pilkattu. Se on kertakaikkiaan väärin ja onneksi maailman muslimijohtajat ovat suurelta osin sen tuominneetkin islamin vastaisena. Valitettavasti joissain maissa sitä ei ole tehty, ainakaan mediassa. Se on huolestuttava ja kuvottavaa. Samalta tuntuu tämän tragedian käyttäminen keppihevosena politiikassa tai villeissä salaliittoteorioissa.

Tämä on hirveä tragedia omaisille. Tätä ei myöskään tarvitse ymmärtää tai silitellä tai valkopestä silläkään verukkeella mitä muita tragedioita maailmalla on. Ja ei unohdeta sitä, että omaiset ovat se kaikkein eniten kärsivät ihmiset. Keskusteluissa monesti heidät unohdetaan, kun puhutaan suuremmista asioista.

Jos pelko ja viha lisääntyvät, ISIS, Al Qaida tai mikä nyt sitten tässä tilanteessa onkin kyseessä, ovat jo voittaneet ja saavuttaneet tavoitteensa. Valitettavasti näin on Euroopassa vaarana käydä. Terroristit haluavat juuri saada aikaan pelkoa, sitä että ihmiset alkavat alkavat arkipäivässään olemaan pelokkaita, eivät enää uskalla käyttää vapauksiaan. Alkaako yhteiskuntamme sulkeutua pelosta? Toivottavasti ei.

Halutessani puolustaa sananvapautta annan samalla luvan siihen, että uskontoani saa pilkata. Se on kova juttu, ja se voi sattua sydämeen ja sieluun. Ja tästä alkaa ristiriita.

Miksi sitten joku haluaa loukata toisen uskontoa tai irvailla siitä? Taide on tätä perinteisesti aina tehnyt kertoakseen omaa viestiään. Joskus se viesti on ymmärrettävä, joskus vain pilkkaa. Sananvapaus puolustaa myös tätä "irvailua", kohdistuu se sitten uskontoon, politiikkaan tai johonkin vastaavaan ismiin. Islam on Muhammedin kuvakiellon (joka itse asiassa koskee myös heidän näkökulmastaan Jeesusta ja muitakin Vanhan Testamentin profeettoja) takia ollut ristiriidassa tämän asian kanssa. Muslimit ovat joutuneet tätä vapautta sietämään ja joutuvat vastakin. Se on heidän tragedia ja taakka kannettavaksi valitettavasti. Jokainen meistä voi yksilötasolla miettiä voimmeko sitä taakkaa jotenkin helpottaa.

Sananvapaus ei ole "pyhä" asia samalla tavalla ajateltuna kuin uskonnonvapaus. Mutta se on yhtä luovuttamaton. Se kertakaikkiaan on. Jos sananvapautta aletaan karsia, ollaan hyvin kaltevalla pohjalla. Se pohja viettää kohti diktatuuria.

Siksi myös uskontoja täytyy voida kritisoida. Kaikkia uskontoja. Sanon tämän sillä herkällä mielellä, että en haluaisi olla loukkaamassa muslimiystävieni uskoa puolustamalla sananvapautta. Enkä missään tapauksessa halua olla rajaamassa sitä mitä saa sanoa maailmassa jossa on sananvapaus. Vapaassa yhteiskunnassa meillä kaikilla on se oikeus, muuten en tätäkään kirjoittaisi.

On erittäin surullista, että nyt näyttäisi jälleen käyvän sillä tavalla että äärimmäisen tärkeät arvot, perustavat ihmisoikeudet, Uskonnonvapaus ja Sananvapaus ovat saman kolikon toiset puolet.

Voiko puolustaa molempia oikeuksia, toisen siitä kärsimättä? En tiedä. Siksi kyselen ja kirjoitan.

Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. 
JES. 1: 16-18