sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Seurakuntamatka Pohjois- ja Etelä-Karjalaan, kolmas päivä, keskiviikko

Kirjoitettu Lappeenrannassa 24.9.2014 iltasella.

Bombatalon reception/aamupalapaikka on ihan huoltoaseman oloinen. Noin interiööriltään oli kuin olisi napostellut aamuruokaa Esson baarissa tai vanhalla Teboililla, mutta ruoka oli kyllä ihan hyvää. Lisäksi ikkunan takana oli spa/uimahalli ja molemmista näki molempiin. Hieman erikoista. Ei kotikaljaa, mutta karjalanpiirakoita oli.


Sitten lähdimme ajelemaan Nurmeksesta etelää kohti. Räntäsade oli vähän hellittänyt, mutta tuuli oli kova edelleen. Bussi jopa hieman heittelehti. Uutisista luinkin, että lähes koko Joensuu oli tiistaina seisahtunut tämän myrskyn aikana, liikennevalot eivät toimineet jne.


Seuraava osoitteemme oli Juuka, ja siellä oleva Tulikiven kivikylä. Meille pidettiin Tulikivi-firman vuolukiviesittely auditoriossa. Ihan mielenkiintoinen esitys, Karjalan komeat maisemat oli esillä ja välillä luulikin katsovansa matkailumainosta. Meille näytettiin 10v. vanha mainosvideo, joka oli voittanut jonkun suuren maailmanlaajuisen yritysvideokilpailun. Aake Kallialan ääni on kyllä vakuuttava ja sai kiinnostumaan paikan historiasta. Mutta samalla esitys muistutti, että tarkista kaikki laitteet ennen esitystä, CD:t, dvd:t ettei tule ongelmia. Tämän esityksen aikana elokuva jumitti ja hyppi miten sattuu ja esittelijä ei jäänyt itse paikalle katsomaan. Niinpä katsoimme alun uudestaan. Karjalais-lupsakkaasti hän kuitenkin asian hoiti suurempia hämmentymättä.




Kivien ja lounaan jälkeen suuntasimme Kolille. Sää oli edelleen sumuisen räntäisen viileä. Pienen Kolin kylän matkailuinfosta kysyimme reitin, että mistä pääsee kaikkein korkeimmalle Kolilla. Infon rouva sitten neuvoi ja pyysi yhtä euroa monistetusta piirroksesta, josta reitti selvisi. Vähän hassua, mutta maksoin nyt sen euron. Bussi lähti kiipeämään serpentiinitietä jyrkästi ylöspäin.


Matkailukeskukseen päästyämme huomasimme, että korkeammalla oli melkeinpä talvi. Puut olivat lumisia kuin helmikuu olisi. Maa oli loskainen, mutta julmankylmä tuuli puhalsi voimakkaasti. Vahvasti varoitimme huonojalkaisia kiipeämästä yhtään mihinkään ja vain me hyväjalkaiset lähdimme kiipeämään reittiä Ukko-Kolin huipulle. Sieltä piti näkymän huikeat maisemat Pielisen järvelle ja pitkälle pitkälle horisonttiin. Ihan hienot maisemat oli paitsi ettemme nähneet kuin sumua ja pilviä sekä lumen painon alle taipuvia havupuita. Harmi, mutta minkäs teet. Tänne olis kiva tulla joskus uudestaan. Takaisinpäin kiipeily oli vaarallisemman oloista loskajäisillä rapuilla.






Bussi vei meitä kohti Parikkalaa. Sää muuttui tämän ajelun aikana täysin. N. 50km aikana kylmä, jäinen, hyinen ensitalvi lämpeni ja aurinko tuli esiin. Tienpinta oli ihan kuiva. Aurinko paistoi lämpimästi ja asteet nousivat bussin lämpömittarissa. Parikkalassa pysähdyimme vessatauolle pienelle paikalliselle huoltamolle, joka olemukseltaan toi mieleen Vilenin huoltoaseman Tankki täyteen –sarjasta. Nurkasta vain puuttui komisario Reinikainen vissypulloineen. Pari nuorta miestä siellä oli kuluttamassa aikaa. Bussimatkan aikana saimme kuulla toisen osan kuljettaja-Valerin, Novgorodin pojan matkasta Suomeen. Mukava heppu, vaikka vähän putinistilta vaikuttaakin. Hmm.



Parikkalassa pysähdyimme mielenkiintoiseen kohteeseen: Veijo Rönkkösen patsasmuseoon. Paikka on ihan Venäjän rajan tuntumassa, no toisaalta koko Parikkala on. Tämä ulkoilmamuseo on erakkomaisen vetäytyvän Rönkkösen kotipiirissä ja sisältää viitisensataa patsashahmoa. En oikein tiedä mitä ajattelisi niistä tai puistosta. Toisaalta eriskummallinen ihan kuin manian tavoin hän on tehnyt samantyylisiä hahmoja monissa eri asennoissa. Toisaalta niistä kaikista henki jonkunlainen elämä ja Rönkkönen oli saanut uskomattomia juttuja tehtyä kivestä. Jotkut olivat todella pelottavan oloisia, ihan kauhuelokuvamateriaalia jos tuolla pimeällä liikkuisi. Taiteilija itse kuoli muutamia vuosia sitten jo 66-vuotiaana. Kannattaa käydä, jos oli ajelee ohi.








Lähetystyöntekijä
KUOLEMA

Loppumatkalla sitten ajelimme Lappeenrantaan, jossa vietimme viimeisen yön. Hyvän illallisen aikana keskustelimme pöytäseurueessamme Suomen sodista, punaisista ja valkoisista, Matinkylän ongelmista, yhteisistä juurista Etelä-Pohjanmaalla, Putinista ja kaikesta mahdollisesta.

Sain luksusta! Huoneessani on sauna ja heti kun Hannover-Köln –matsi oli päättynyt, kipaisin yösaunaan. Nyt naputtelen nämä, googlailen vähän Rönkköstä ja menen treffeille Nukku-Maijan kanssa. Huomenna sitten käydään katsomassa Salpalinja ja ajellaan Espooseen.

Öitä!


PIKALINKKI TIISTAIHIN 

PIKALINKKI MAANANTAIHIN

lauantai 27. syyskuuta 2014

Seurakuntamatka Pohjois- ja Etelä-Karjalaan, toinen päivä, tiistai

Kirjoitettu Bombatalolla Nurmeksessa 23.9. illalla.

Aamulla kun heräsin ja katsoin ikkunasta, niin kas kummaa: Maa oli valkoinen. Lunta oli tullut paljon, mutta se oli kyllä aika märkää ja räntäistä. Tajusin myös, että tennarini ovat täysin väärät tähän keliin. Keräsin kamat kasaan ja aamupalan jälkeen olin valmis päivän seikkailuihin. Hotelli Aadan aamupala oli suositeltava. Apteekista haettiin vielä eilen sairaalassa käyneelle rouvalle lääkkeitä ja sitten bussilla matkaan.



Pidin aamuhartauden Lutherin teksteistä ja veisasimme pari virttä meidät matkaan lähettämiseksi. Matkan edetessä Joensuusta Enon kautta kohti Lieksaa, räntäsade vain lisääntyi. Tajusin myös, miten paljon järviä näillä seuduilla on kun puhelimen kartasta oli helppo seurata missä mennään.

Eka pysäkkimme oli Eva Ryynäsen ateljeekoti Paateri lähellä Lieksaa. Siellä oli paljon erilaisista puusta tehtyjä veistoksia, taiteilija oli aktiivinen ja teki paljon erilaisia teoksia. Tässä muutamia kuvia. Hän myös suunnitteli ja toteutti Lieksan kaupungin tuella Paaterin kirkon omalle pihamaalleen. Se ei siis ole minkään seurakunnan oma, vaikka siellä seurakunnan toimintaa onkin. Paaterin kirkko on suosittu hääkirkko. Sain siis myös kirkkoblogini päivitettyä http://mychurches.wordpress.com









Seuraavaksi suuntasimme kohti Ruunaankosken luontoalueita aivan Venäjän rajan tuntumaan, olimme 12km päässä EU-rajasta. Matkalla oli huikeita ja valtavia erämaa-alueita ja suuria järvimaisemia. Kävimme syömässä lounaan Ruunaan retkeilykeskuksessa. Erinomaista karjalanpiirakkaa ja karjalanpaistia, mutta laihahkoa kotikaljaa. Hyvällä säällä tämä olisi varmaan ollut hieno paikka, mutta nyt se oli hyytävä, kylmän tuulen ja räntäsateen takia. Aika nopeasti siirryttiin lounaspaikasta takaisin bussiin. Matkalla joimme ns. välikahvit bussissa sisällä ja minä toisen ohjaajan kanssa tarjoilimme kahvit ja pullat kaikille. Vitsailtiin, että nyt ollaan toimittu pikkoloina laukkujenkantamisessa ja stuerttina bussitarjoiluissa.




Ajelimme sitten Lieksan kautta ja pääsimme Nurmekseen. Miten tuo kaupungin nimi oikein taipuu? Nurmeeseen? Siskoni tietäisi. Majapaikkamme oli kuuluisa Bombatalo, josta olen jo lapsena kuullut, mutten koskaan käynyt. Majoituimme karjalaiskylään ja huoneeni oli oikein miellyttävä hirsiseinäinen huone. Lämmin tunnelma ja hyvä patteri, koska ulkona oli vain 1-2 astetta lämmintä ja sitä sitä räntää tuli edelleen.

Illallinen Bombatalon ravintolassa oli ylellisen hyvä, ylivoimaisesti monipuolisin ja varmaan ”alkuperäisin” karjalaisateria. Kotikaljaindeksi: Täällä se oli paras kaikista tarjotuista, tähän mennessä. Ja tuskin tämän aidompaa karjalanpaistia mistään olen saanut. Söin siis kaksi kertaa karjalanpaistia tänään, karjalanpiirakat nyt on jo perinneruoka koko Suomessa, sitä on ollut tarjolla joka paikassa. Ryhmämme söi ja vietti iloista iltaa suuressa Bombatalon ravintolasalissa. Olisi kiva ollut kuulla jotain historiaa talosta, mutta se nyt taitaa jäädä oman googlettelun varaan. Laitan tähän linkin, jossa sitten lisätietoa on. http://www.visitkarelia.fi/fi/Bombafi-



Kuljettajamme Valeri on innokas historiasta ja saimmekin paljon kuulla paljon hänen kotikaupunkinsa Novgorodin historiaa. Jopa niin paljon, että alkoi kiinnostaa seurakuntamatkan järjestäminen sinne. Ja pieni nippelitieto: Moskovaa perustettaessa kolmasosa asukkaista oli suomalaisia.

Tätä kirjoitan 20.30 paikkeilla tiistai-illalla ja kohtapuoliin alan katsoa Eurosportplayerista Bundesliigaa. Täällä on hyvä WLAN.

Hyvää yötä!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Seurakuntamatka Pohjois- ja Etelä-Karjalaan, maanantai

Tämä on osa 1 matkapäiväkirjaa, jota kirjoittelin matkalla iltaisin päivän päättyessä. Ensimmäinen osa on kirjoitettu maanantai-iltana 22.9.204. 

Lähdin yhdeksi kolmesta ohjaajasta vetämään seurakuntamatkaa Pohjois-Karjalaan, monenlaisiin mielenkiintoisiin kohteisiin oli tarkoitus tutustua. Reissu tapahtui maanantaista torstaihin, joten matkalaisiksi valikoitui suurimmaksi osaksi eläkeläisiä ja useat heistä tunsinkin ennakolta. Monien kanssa olen jo päässyt retkeilemään Saarenmaalle, Hiidenmaalle, Visbyyn ja Savoon. Kiva oli lähteä tuttujen kanssa!

Lähdimme Espoosta aikaisin aamulla. Bussi oli myöhässä noudossamme koska kuljettaja Valeri Gorbatsov (kyllä, Gorbatsov) oli joutunut ruuhkaan Konalassa. Siellä oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Mutta lopulta hän pääsi n. 20min myöhässä paikalle ja pääsimme reissuun.

Pidin aamuhartauden bussissa ja alkoi pitkä ajelumme kohti Varkautta ja Joensuuta. Pysähdyimme ns. välikahville. Se tarkoittaa, että bussi pysähtyy levähdyspaikalle, nostetaan kyydistä pieni pöytä ja juodaan tienvarsikahvit sekä nautitaan edellisellä viikolla leivotut pullat ja pikkuleivät. Jokaisella pitää olla oma muki. Harmillisesti eräs rouva loukkasi polvensa tässä hetkessä, mutta siitä myöhemmin lisää.



Bussimatkalla oli isänmaallinen fiilis, kun levyltä kuunneltiin Espoon sotaveteraanikuoron laulantaa. Mitäpä tuohon voisi sanoa, ne asiat ovat tosi tärkeitä tämän ikäluokan ihmisille. Mikkelin pysähdyksen jälkeen saavuimme Varkauteen ja Mekaanisen musiikin museoon. No sepä olikin sitten  mielenkiintoinen ja hämmästyttävä kokemus, eräs erikoisimpia tällä retkellä.

Yksityistä museota (vai sitaateissa ”museo”) piti kaksi saksalaissyntyistä kaveria, epäilen että he olivat isä ja poika (puhtaaksikirjoittamisvaiheessa tsekattu, joo Jürgen ja Pawel Kempf). Jo alussa hämmensi pihalla ollut auto, jossa oli, että ”most dangerous museum in the world” tai jotain sinnepäin. Ja isolla kirjoitettu viereen, että JOIN NATO! Saavuimme sisälle ja totesimme museon olevan kahdessa kerroksessa. Odotustilassa odotettiin kunnes nuorempi poika (no aikuinen kuitenkin), kutsui meidät sisään. Erittäin mielenkiintoisella, hauskalla ja innostavalla tavalla tämä kaveri kertoili kaikenlaisesta mekaanisesta musiikista mitä maailmalla on tehty ja museo olikin täynnä mielenkiintoisia esineitä, miten mekaanisesti musiikkia on tuotettu eri vuosisadoilla. Nuoremman kaverin esitystapa lähenteli stand up –komediaa ja joku kertoikin, että täällä museossa käydään pitkienkin matkojen päästä. Mutta sitten oli harmaapäisen eläkeläisisän vuoro ja shown toinen näytös alkoi.



Yläkerta oli myös täynnä sitten viime vuosisadan erilaisia mekaanisia soittimia. Mutta ne soittimet jäivät aivan sivuosaan. Nimittäin isällä oli vahvoja mielipiteitä ja ronski kielenkäyttö. Pitikin vähän miettiä, että onko tämä hämmentävää, hauskaa, noloa, vai mitä tämä kaikki on. Hänen esityksensä alkoi, että hän toivotti meidät tervetulleeksi hullujenhuoneelle ja hänen juttunsa olivatkin ”mad professor” –tasoa eikä todellakaan poliittisesti korrektia. Tätä on vaikea selittää kun ei ole sitä itse kuullut, mutta Putin viha ja irvailu häntä kohtaan oli väkevää, hän kovasti kehotti erilaisin sanoin ja tavoin Suomea liittymään Natoon, kertoili värikkäästi saksalaisten II Maailmansodan traumoista, toivotti pedofiileille pitkiä kovia rangaistuksia, sanoi Räsäsen ja Putinin ammuskelevan yhdessä homoja ja en edes viitsi kirjoittaa, mitä hän sanoi Tarja Halosesta. Välillä äänen taso oli kovaa ja välillä hän kävi juttelemassa ihmisen luontaisen turvallisuusvälin ylittäen. Todella hämärä kokemus, en vastaavaa ole ikinä kokenut. Jos kestätte vähän ronskimpaa kieltä ettekä loukkaannu helposti, niin tätä ”museota” voi suositella.




Porukka siirtyi vähän hämmentyneessä tilassa takaisin bussiin ja lounastimme Varkauden keskustassa mainiossa Kaks Ruusua –ravintolassa. Kotikalja oli liian makeaa, mutta ihan hyvää. Ravintola on todella miellyttävästi sisustettu kristallikruunuineen ja puhallinsoitinnäyttelyineen.




Siitä sitten ajelimme vielä reippaan matkan Joensuuhun sään yhä kylmetessä. Kun olimme hotellilla perillä, satoi räntää ja asteita oli vain muutama positiivisen puolella. Pääsimme hotellihuoneisiin ja lepäämään päästyämme (osa matkalaisista oli tosi väsynyt pitkästä bussimatkasta) eräs matkanjohtajistamme lähti käymään sairaalassa tämän polvensa loukanneen rouvan kanssa. Minä ja toinen ohjaaja jäätiin sitten viemään muu porukka illalliselle Teatteri –ravintolaan entiseen Joensuun kaupungintaloon. Paikka toimi nyt kaupunginteatterina. Nippelitieto: Eliel Saarisen suunnittelema ja vähän samaa siinä oli kuin Helsingin rautatieasemassa. Vaikka mulla ei ole mitään lahjoja arvioida arkkitehtuuria. Ruoka, erityisesti porsaanliha, oli erinomaisen makuista. Jännitin, että ehtivätkö nämä kaksi sieltä sairaalasta syömään ja pyysin ihmisiä syömään rauhallisen hitaasti. Kun on reissun johtaja, niin tämmöiset jutut painaa harteilla aika paljon. Onneksi ehtivät ja kaikki päättyi hyvin.



Siirryimme bussilla lumi/räntäsateessa takaisin hotellille ja toivotimme hyvät yöt. Jäin vielä muutaman ihmisen kanssa iltakaljalle kuuntelemaan erään matkalaisen mielenkiintoista tarinaa matkasta junalla halki Venäjän, Mongolian läpi Pekingiin. Tuli iloinen mieli, kun hän sanoi, että pystyi pari vuotta sitten toteuttamaan monta kymmentä vuotta olleen haaveensa.

Hotellihuoneen WLAN-verkko ja mun työtietokone eivät tykkää toisistaan. Siksi tämä varmaan julkaistaan vasta myöhemmin. Kuvien kera.