perjantai 25. heinäkuuta 2014

Surun keskellä lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöistä

Suru-uutinen Afganistanista on hiljentänyt
jotenkin minut täysin. Epätoivo uhkaa viedä liikaa tilaa tässä maailmassa ja sitä vastaan saa taistella, että se ei vie mukanaan. Tämä tulee lähelle ja pysäytti täysin. Ehkä siksi, että työssäni olen hyvin paljon lähetystyön ja nimikkolähettien kanssa tekemisissä, luen heidän kirjeitään, seuraan lähetysjärjestöjen uutisia jne.

Juuri tällä viikolla olin mukana järjestämässä tilaisuutta, jossa saimme kuulla lähetystyöstä Bangkokissa Thaimaassa. Nämä ihmiset (Tero ja Katariina) ovat työtovereitamme. Samoin kuin olivat Afganistanissa kuolleet työntekijät.

Olen ennenkin sanonut, että hattuni nousee kunnioituksesta niin korkealle kuin mahdollista niiden ihmisten edessä, jotka lähtevät lähetys- tai kehitysyhteistyöhön vaikeisiin (tai helppoihin) olosuhteisiin. Puhun ehkä tässä kristityistä vakaumuksensa kanssa lähtevistä ihmisistä, mutta se ei tarkoita, että väheksyn muista syistä lähteviä auttajia, vaikkapa SPR:n lääkäreitä.

Lähetystyöntekijät ovat sankareita, jotka uskaltavat tehdä "uskon hypyn" tuntemattomaan ja Jumalan johdatukseen. Lähetystyöntekijät ovat myös tavallisia kristittyjä ihmisiä pelkoineen, toiveineen, unelmineen, jännittämisineen jne. He tarvitsevat meidän tukea ja esirukousta. Jokainen lähetti jonka kanssa olen keskustellut, on sanonut, että he toivovat, että suomalaiset rukoilisivat heidän puolestaan. Rahaakin he tarvitsevat, että työ on mahdollista.

Jätän Jumalan käsiin kaikki suomalaiset lähetystyöntekijät.

Äärimmäisissä olosuhteissa työskentelevät lähetystyöntekijät toimivat nimenomaan niissä paikoissa, joissa on paljon riskejä. Koska monesti eniten apua tarvitsevat elävät juuri siellä. Lähetit haluavat elää paikallisten ihmisten kanssa, kristittyinä, paikallisia kunnioittaen, heidän kuormat ja elämäntaakat jakaen. Omalla ammattitaidollaan he ovat auttamassa arkipäivän elämässä juuri eniten apua tarvitsevia. Vievät Jumalan rakkautta ihmisten luo omalla lähimmäisenrakkaudellaan.

Me täällä Suomessa hyvissä oloissa, hyvinvoinnin keskellä lankeamme kovin helposti besserwissereiksi kertomaan ja opastamaan näille ihmisille ja järjestöille kuinka sitä työtä pitäisi tehdä. Täältä tietokoneen äärestä on kovin helppo ruveta neuvomaan miten kriisien keskellä elävien pitäisi tehdä vaikeissa tilanteissa.

Toivoisin, että tästä eteenpäin seurakunnat ja kirkko sekä kaikki kristityt näkisivät lähetys- ja kehitysyhteistyön eri näkökulmasta. Loppuisi se riitely näistä asioista ja näkisimme järjestöt olennaisena osana kristikunnan missiota maailmalla. Me kaikki tarvitsemme apua ja evankeliumia.

Surunvalitteluja voi lähettää Kansanlähetykselle osoitteeseen suru@sekl.fi


Rukoilemme lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöiden puolesta. Siunaa ja varjele.



keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kirkkokritiikkiä ja kristittyjen ahdinkoa

Omaa kirkkoa voi kritisoida, mielummin kuin toisia kirkkoja. Se on jotenkin reilumpaa niin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt kristittyjen keskinäistä kritiikkiä toisiaan kohtaan. Eri mieltä voi olla, mutta toisten ylilyövä kritisointi on jotenkin epäreilua. Muiden kristittyjen kanssa ollaan kuitenkin veljiä ja siskoja Kristuksessa.

Harmistukseni omaa kirkkoani kohtaan nousi siitä, että en ole mistään mediasta nähnyt kirkkojemme piispojen tai johtavien mediassa toimivien työntekijöiden nostaneen esille Mosulin kristittyjen vainoja. Tilanne on ollut pitkään kestämätön ja nyt kaupunki, jossa on ollut kristittyjä 1700 vuotta tyhjentyy, koska terrorijärjestö ISIS on kaapannut kaupungin haltuunsa. Googlella tästä hirveästä ryhmästä ja Mosulin tilanteesta löytyy enemmän tietoa.

Kritiikkini kohdistuu siihen, että näyttäisi siltä, että Suomen ev.lut. kirkolle näiden kristittyjen hätää ei ole olemassa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kirkkomme on hiljaa toisten kristittyjen kriiseissä. Kirkkomme otti virallisesti kantaa esim. kuolemaantuomitun pakistanilaisen pastorin Yousef Nadarkhanin puolesta VASTA kun kristilliset järjestöt ja sekulaarit ihmisoikeusliikkeet lähtivät vetoamaan hänen pelastamiseksensa. Sitten vasta kirkossammekin herättiin. En ole varma, mutta muistaakseni Boko Haramin tyttöjen sieppauksesta kirkko on pitänyt suunsa kiinni (tässä voin kyllä olla väärässäkin).

Suomen luterilaisella kirkolla tuntuu olevan vakiokriisit mihin otetaan kantaa, muut eivät ilmeisesti ole niin tärkeitä, että niitä pitäisi kommentoida. Lähi-Itä Israel/Palestiina  on yksi lempikriisi, "helppo" kriisi ottaa kantaa, kun voidaan olla monen muun kanssa samaa mieltä. Vaikka itse kriisi onkin mahdottoman kompleksinen. Tällä lauseella en väheksy kannanottamista, se on Lähi-Idänkin suhteen tärkeää. Nyt sotatilanteessa erityisesti. Mutta jostain syystä se nostetaan aina maailman kriiseistä kommentoitavaksi kirkossakin. Ja yleensä ne kriisit, jotka Kirkon Ulkomaanapu nostaa esiin. Tässä ei ole siis mitään väärää, mutta kärsimyksen reagoinnin "valikoiminen" ei tunnu hyvältä. Vaikeneminen huutaa.

Miksi näin? Olenko täysin väärässä? Eikö kirkkomme uskalla ottaa kristittyjen vainoihin kantaa? Jos ei, niin mitä kollektiivinen kirkon omatunto ja itsetuntemus siitä sanoo? Jääkö kristittyjen veljeys vain sanahelinäksi, kun toinen on vaikeuksissa?

Ristiriita on siis se, että joskus valtavan suuretkin kriisit jäävät täydellisen hiljaisiksi kirkkomme suhteen, vaikka ne maailmalla olisi tiedossa jo sekulaareissa medioissa ja ihmisoikeusjärjestöissä. Tämä antaa välinpitämättömän ja pöyhkeän länsimaisen laitostuvan kirkon kuvan, joka ei (syystä tai toisesta) uskalla/halua/ehdi ottaa kantaa kristittyjen hätään. Varsinkin on harvoin reagointia, jos kyse on esim. vapaakirkollistaustaisista kristityistä, vielä hiukan kirkko jaksaa ajatella ns. vanhoja kirkkoja (katoliset, ortodoksit jne.), jos heillä on tukala tilanne jossain.

Mosulin kristittyjen tilanteeseen reagoivat vahvasti mm. Anglikaanikirkko, paavi katolisen kirkon johtajana, reformoidut kirkot, helluntaikirkot jne. On huono selitys, että "Kirkkojen Maailmanneuvosto tai Luterilainen Maailmanliitto varmaan ottaa kantaa, että Suomen luterilainen kirkkohan sisältyy siihen". Vielä huonompi selitys on se, että nyt on heinäkuu ja "kirkon äänet" lomailee.

Tässä kirkkomme viralliset uusimmat uutiset. Seurakuntavaaleja, viiniä ja virsiä, anteeksipyytämisiä, tiekirkkoselfieitä, ammattiliittoasiaa, kesäjuhlauutisointia. Tässäkö on tämän viimeisen kuukauden tärkeimmät asiat kristillisellä rintamalla mistä kirkko haluaa suomalaisille tiedottaa?

Raamatussa kerrotaan kuinka Jeesuksen opetuslapset pitivät innoissaan meteliä, kun Jeesus tuli paikalle, ylistivät häntä, varmaan lauloivat kovaan ääneen ja innokkaasti. Kovaa mökää siis. Fariseukset sanoivat Jeesukselle, että sano nyt niille, että ovat hiljaa, mokomat. Jeesus vastasi: "Jos nämä olisivat hiljaa, niin kivet huutaisivat". Eli jos kristityt ovat hiljaa, niin Jumala hoitaa asian, niin että se tulee muuta kautta esille.

Mosulin (raamatullisen Niiniven) kristittyjen tilanteessa kivet huutavat kun luterilainen kirkko on hiljaa. Monet ihmisoikeusjärjestöt ja useat ei-kristityt ovat nostaneet Mosulin kristittyjen tilanteen esille ihmisoikeusloukkauksineen. Kirkkomme ei.

En voi ymmärtää, miten emme kirkossa pidä enemmän ääntä toisten kristittyjen ahdingoista. Tämä on suuri musta piste Suomen luterilaisessa kirkossa.

Välillä hävettää olla tämän rakkaan oman kirkkoni jäsen.



lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tartu, Hansapaeväd, triathlon ja historia

Viimeisellä lomaviikollamme käytiin katsomassa Tarttoa, tuota Etelä-Viron helmeä. Otin valtavasti kuvia kuten aina ja kaikkia en voi teille näyttää. Mutta tässä jonkun verran.

Suosittelen Tarttoa, oikein mukava ja viihtyisä kaupunki!

Nykytaiteen museo 

Raatihuone




Enkelisilta

Katedraali



Päris Pariis Créperie Kohvik

Kasvitieteellinen puutarha+hääpari


Vasemmalla punaisessa kaupunginjohtaja


2009 matkailuopas oli kovin varma, että kestää tosi kauan ennenkuin Viro liittyy euroon

Vanhojen autojen näyttely

Miliisin auto




Voimamieskilpailut


Ravintola Püssirohukelderissä sai keiton leivän sisällä

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

10 kovaa faktaa pakolaisuudesta

Löysin toimistoa siivotessani seuraavia esitteitä ja ajattelin, että teidänkin olisi hyvä tietää näistä asioista.

Pakolaisuudesta keskustellaan kovasti nykyään ja usein törmää ihan vääriin faktoihin ja mielikuviin näistä asioista. Suomeen tulevista ulkomaalaisista hyvin pieni prosentti on pakolaisia.

Tässä on nyt niitä kovia faktoja joita ihmiset monesti keskusteluun penäävät.

Toisessa kuvassa on ne organisaatiot, jotka esitteen ovat tehneet.



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Saksa on maailmanmestari! Mutta tiedätkö mitä muuta he tekivät Brasiliassa?

Aivan uskomattomat viikot huippujalkapallon takana ovat ohi. Miten sitä taas osaa arkipäivää miettiä, kun ei ole MM-kisoja vasta kuin neljän vuoden päästä.

Mulla oli finaalissa ongelma. Olen aina, sitten Diego Maradonan päivistä asti kannattanut näissä festivaaleissa kahta maata. Saksaa ja Argentiinaa. Yli kaikkien muitten joukkueitten. Sitten käy niin, että molemmat ovat loppuottelussa. Silloin oli aika ristiriitaiset olot: Saksa oli ylivoimaisesti paras joukkue kisoissa, mutta olisin Argentiinallekin voiton suonut.

Olen kuitenkin iloinen Saksan voitosta! Upea joukkue, mahtavia yksilöitä. Uskon samoin, kuten monet futisammattilaiset, että nyt alkoi Saksan valtakausi jalkapallon kuninkaana. Portugalilla voi olla Cristiano Ronaldo, Argentiinalla Lionel Messi, Kolumbialla James Rodriguez ja Brasilialla Neymar, lahjakkaita pelaajia kaikki. Mutta millään näistä maista ei ole sellaista JOUKKUETTA, mitä Saksalla on. Moni Saksan pelaaja on vähintään lähes yhtä hyvä kuin nämä, mutta he eivät ole mediassa yksilöinä juurikaan esillä, vaan he nimenomaan ovat joukkue. Se tekee heistä maailman parhaita tällä hetkellä.

Mutta otsikon kysymykseen! Mitä muuta saksalaiset tekivät Brasiliassa, kun pelasivat jalkapalloa? Löysin Twitteristä tällaisen todistuksen, siitä mitä kaikkea Saksa teki Brasiliassa tänä keväänä ja kesänä. Se hiljensi ja nosti vielä enemmän kunniotustani.

RESPECT !

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Käytiin Korkeasaaressa

"Mitä siinä vahtaat?"

Kameleita naurattaa


Mangustikasa


"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä,jotka Jumala oli luonut".

Nallet söi vesimeloneja



Miten musta tuntuu, että näillä visenteillä on aina turkki vaihdossa?
Samaan aikaan siellä oli pieni taidenäyttely, jossa oli tehty suuria hiekkaveistoksia.
V




Kosiomatka. Saku Sammakon lemmentragedia.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesämusaa


  • Los de Abajo: Skapate
  • Darkside (feat. Nicholas Jaar & Dave Harrington): Paper trails
  • Manu Chao: La Primavera
  • Virgin Black: Lacrimosa
  • Muse: Follow me
  • Sarek: Om du tvekar
  • Amparo Sanchez: Mi suerte
  • Piotr Rogucki: Wielkie K
  • Alice Cooper: Hell is living without you
  • Sabaton: The Caroleans prayer
  • The Beatles: Here comes the sun