torstai 27. helmikuuta 2014

Ensi lauantai

Ens lauantaina on tulossa meidän järkkäämä iso tapahtuma Olariin Espooseen. Tein siitä pienen kutsuvideon.

Vähän jänskättää mitä kaikkea ens lauantaina tapahtuu!!



 
 
 

lauantai 22. helmikuuta 2014

Svea Mamman hoivissa

Matkaraporttia Tukholmasta:

Lentomatka tuntui todella lyhyeltä,mitä se olikin. Tuntui kun heti nousun jälkeen aloiteltiin laskeutumisvalmistelut. Flygbussarna-firman busseilla oli kätevää tulla keskustaan. Busseissa ilmainen wifi. Nopeamminkin olisi voinut päästä Arlanda Express -junalla, mutta se oli aika kallis ja meillä ei ollut kiirettä sen kummemmin. Bussimatka  kesti melkein yhtä kauan kuin lentomatka.

Olimme yötä Omenahotellissa,joka oli kyllä laadukkaan oloinen itsepalveluhotelliksi. Kaikki netissä etukäteen -meiningillä. 2 aikuista 2 lasta/nuorta mahtuu ihan riittävän hyvin. Tietysti ihmiset arvostavat eri asioita,mutta meille tämä oli ihan hyvä. Iso telkkari. Ei ikkunaa. Vessan valo on katala, liiketunnistinvalo, joten välillä menee käsien heilutteluksi lampun alla. Aamupalatkin olisi saanut alakerran Allstars-ravintolasta, mutta me söimme muualla.
ManCity-Barca

Omenahotelli sijaitsi Torgatanilla, lähellä Norra Bantorgetia. Se on ilmeisesti jonkunlainen Ruotsin työväenliikkeen keskus ammattiliittojen taloineen. Vähän kuin Hakaniemi Helsingissä. Demarien neuvostoliittotyylinen patsas oli aika mahtipontisen pelottava iltavalossa. Toista sivustaa pitkin kulkee Olof Palme gatan, siitä myöhemmin lisää.

Seuraavana aamuna oli hieno aurinkoinen, pilvetön ilma, pari astetta lämmintä. Ihan täydellinen talvipäivä. Kävelimme Tukholman kaupungintalolle.Valitettavasti Kaupungintalon torni suljettu, harmillista koska se oli meidän pääkulttuurikohde sinä päivänä. Aurinkoisessa ilmassa oli mukava kävellä. Kaupungintaloon pääsi sisälle ainoastaan ryhmissä ja meillä oli toinen pakollinen kohde vielä samalle päivälle. Otettiin pari kuvaa rumaksi graffatulla Taalainmaan hevosella.

Sitten menimme suomiteinien kansoittamaan Gallerianiin, josta se kuuluisa Hollister löytyy. Suomalaiset risteilyvieraat poikkeavat täällä, kaupassa tuntuu kuulevan enemmän suomea kuin ruotsia. Miesten onneksi samalla ostarilla on suuri saksalainen MediaMarkt, jonne isät voivat mennä katselemaan siksi aikaa kun naisväki on vaateostoksilla. Kuulokkeet tuli mukaan sieltä.
Hollisterin edessä on Cappucio niminen kahvila, sellainen keskellä käytävää toimiva. Iso respect kolmelle nuorehkolle myyjälle jotka salamannopeasti hoitelivat valtavaa tilaismäärää hienolla palveluasenteella. Ihan hiki tuli katsellessakin kuinka nopeasti lounasaikaan palveltiin useampaa sataa ihmistä. Suosittelen, kiva paikka istuskella. Gallerianissa on ilmainen wifi. 

Muuten, oli aika hauskan näköistä kun Hollisterista keski-ikäiset rouvat kantaa teiniensä vaatekasseja ja niissä kasseissa on kuvituksena puolialastomia miesmalleja... Jotenkin hymyilytti tämä...Apocalyptican Eicca Toppinen bongattu Hollisterin kulmilta, ei varmaan itselleen kuitenkaan sieltä ostellut keikkavaatteita. Ja vieressäni puhuttiin turkua vahvasti murtaen ja moitittiin että "eihän täällä ole mitään mitä Suomessa ei olisi". 
Koskahan muuten tää ketju tulee Suomeen? Menestys Helsingissä olisi varmaan taattu, niin paljon täällä Gallerianissa kuulee suomea. Kuka haluaisi ryhtyä franchising yrittäjäksi?

Söimme Neko Sushi & Wok -nimisessä paikassa Gallerianissa, erinomaisen hyvä sushi/wok lounas, voimme suositella. Sapporo-olut on vähän erimakuista kuin peruslager,mutta ei mitään sen spesiaalimpaa. Ihan jees -sarjaa. 

Käveltiin hotellille huilaamaan,koska shoppailu on raskasta ja saatiin tarpeeksemme Gallerianista. Alkoi ahdistamaan jo ostari-ilma ja paluu aurinkoiseen kirpeään ilmaan helpotti kovasti.

Tänne katosi Palmen murhaaja koko maailmalta
Lepomme aikana tuli puheeksi Olof Palme ja pitkän keskustelun ja kasvavan kiinnostuksen jälkeen lähdimme selvittämään miten ja missä hänen elämänsä viimeiset tunnit olivat kuluneet. Löysimme hänen muistolleen nimetyn kadun, elokuvateatterin josta hän oli vaimoineen tullut viimeisenä yönään, kävelyreitin juuri ennen murhaa ja lopulta murhapaikan Sveavägenin ja Tunnelgatanin risteyksessä. Ja ne kuuluisat portaat jota kautta murhaaja hävisi koko maailmalta. Opetettiin lapsille samalla vähän lähi-historiaa.

Drottningsgatanin Coffeehouse by George, tarjosi paikan pienelle iltapalalle. Rauhallisessa kahvipaikassa Drottningsgatanin pohjoispäässä, siellä ei-turistipuolella oli vain muutamia asiakkaita. Kahvila oli viihtyisä ja saimmme nauttia hyvästä kahvista ja teestä. Ilmainen wifi.

Kävin bongailemassa neljä uutta kirkkoa, tosin pimeällä kuvista blogiini ei tullut kovin hyviä: Olof Palme gatanilla on Adventtikirkko, Citykyrkan lienee jonkunlainen karismaattinen kirkko mainoksista päätellen, Fredrik Adolfin kirkko taas perinteisempi ja vanhempi, muistutti Helsingin Vanhaa kirkkoa mutta isompana versiona. Siellä oli ovi auki vaikka aukioloajat olivat menneet ohi menneet aikoja sitten. Menin kuitenkin sisään ja varsin viihtyisähän tuo oli. Jos nyt sanaa viihtyisä voi kirkosta käyttää, tärkein asia on kuitenkin jossain ihan muualla. Vahtimestari siellä keräili tuoleja alttarialueelta ja lauloi samalla oopperalaulajan äänellä. Eikä ajanut minua pois vaikka turistilta valokuvineni varmaan näytin. Oli kiva kuunnella komeaa laulua hyvässä akustiikassa. Kolmas kirkko oli St. Peters kyrka. Sisälle en päässyt, enkä mainoksista saanut oikein selville onko se luterilainen vai jonkun muun yhteisön kirkko. Ekumeniakirkoksi se oli jossain julisteessa määritelty. 

Palatessani Drottningsgatanille päin vastaan tuli myös turkkilaisen futisjoukkueen Fenerbahcen klubihuoneisto. Ilmeisesti Tukholmassa on turkkilaisia niin paljon, että isoille seuroille löytyy omat klubinsa.

Seuraavana aamuna suunnistimme kohti Gamla Stania. Sanoimme hyvästi Omppuhotellille ja veimme laukkumme säilytykseen Cityterminaleniin. Vinkki: säilytyslokeroihin ei suomalainen kortti käy. Kolikot siis käyttöön. 24h maksaa 90kr.

Gamla Stanissa söimme aamupalaa Schweizer Konditorie -nimisessä pienessä kahvilassa. Erikoinen paikka ihan Mynttorgetin vieressä. Isot piirakat, likaiset haarukat, seinille olisi saanut kirjoitella, kahvia olisi kuulemma saanut keittokulhoissa, joku oli kirjoittanut seinälle. Tosin se kahvi, jonka näin pannussa, sai minut ostamaan vettä. Viihtyisyyden ja piirakoiden takia voi suositella, mutta varo mainitsemiani asioita.

Katseltiin Kuninkaanlinnan vahdinvaihtoparaatia, sitäkään en ole ennen nähnyt vaikka tässä kaupungissa monta kertaa onkin tultu vierailtua. Kuninkaanlinna sisältä oli aika vaatimattoman oloinen, ehkäpä siksi kun Ruotsin kuninkaalliset eivät ole minua koskaan suuresti innoittaneet. Palatsit Euroopassa ovat aika samanlaisia loppujen lopuksi. Hopeinen valtaistuin jäi mieleen, samoin Tarja Halosen kuuluminen johonkin isoon ritarikuntaan. Paha kulttuuriähky tuli. Komeaahan nuo on, mutta turruttavaa pönötyksellään.

Saksalainen kirkko meni täsmällisesti kiinni enkä ihan ehtinyt sisään. Samoin kävi Riddarholmenin kirkon vierailuni kanssa, ovet pysyivät kiinni. Storkyrkaniin pääsin. Erikoista oli että alttarilla oli ainoastaan kynttilä, ei ristiä tai krusifiksia. Pyhän Yrjön lohikäärme on hieno!


Söimme lounasta Restaurang Agaton -nimisessä paikassa Gamla Stanissa. Kiitämme hyvää ruokaa sekä mukavaa miljöötä. Moitimme sotkuista salaattipöytää, jossa kaikki salaatti lillui jonkunlaisessa mausteliemessä. Ruoka oli täälläkin hyvää, saimme pizzaa, lammasta ja lihaa, jokaisella eri annos tietysti.

Sähköautonäyttely Riksdagenin edessä oli ihan mielenkiintoinen, kilpailevat firmat esittelivät menopelejään lähinnä toimittajille ja toisilleen.

Riksdagen
Sitten olikin aika siirtyä Cityterminaleniin ja tsekata meidät ja yksi extralaukku sisään Norwegianin lennolle takaisin kotimaahan. Laukkutarrat vaan kiinni ja boarding passit talteen. Sitten Flygbussarna vei meidät Arlandaan. Me matkustamme yleensä niin, että aikaa jää reilusti lentokentälle ja niin nytkin kävi. Viimeiset kruunut käytettiin ostoksiin ja sorruin katsomaan Kanada-Latvia -jääkiekko-ottelua, kun en jaksanut kirjaan keskittyä ja lentokonebongausta ei voinut pimeällä harrastaa.

Oslossa oli ollut pakkasta ja konetta oli täytynyt puhdistaa jäästä. Siksi se saapui Arlandaan puoli tuntia myöhässä ja näin siis paluumme Helsinkiinkin oli puoli tuntia myöhässä.

Tukholma on mukava kaupunki ja näin sitä näkee paljon enemmän kuin laivaristeilyllä, viettäen tuntikausia aikaa noilla kelluvilla hotelleilla. Ei kovin mieltäylentävää. Ja ensi kerralla kun lähdemme, niin vielä paljon kiinnostavia paikkoja löytyy vähän kauempana keskustasta.

Jotain futismatsia vois tulla katsomaan joku kerta...
Tack så mycket, Sverige !

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tukholmaan

Kirjoitan tätä lentokoneessa. Wifi on koneessa ilmainen ja toimiva. Täällä siis saa pitää puhelinta päällä. Norwegian oli ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö,joka tarjosi tällaisen matkustajilleen. Tai näin ainakin heidän mainoslehtisensä mukaan.

Päätimme tulla pienelle hiihtolomareissulle Tukholmaan kun hyvät tarjouslennot saatiin. 4 henkilöä edestakaisin 200 eurolla oli sellainen,johon tartuimme. 

Tukholmassa on useasti käyty,mutta useimmiten laivareissuilla. Nyt ei meistä kukaan sitä laivatouhua jaksanut edes vähää alusta ja mielummin valitsimme tunnin lennon. 

Katsotaas mitä tulee kirjoiteltua Stokiksesta.


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Miksi, FC Honka? (Minä ja FC Honka)

Viime päivät on mielessä pyörinyt FC Hongan tilanne. Tuntemukset ovat nyt surullisempia kuin oikeastaan koskaan seuraan liittyen. Koska tunteet ovat aina vahvasti liittyneet tähän joukkueeseen, tuli sellainen fiilis, että pahaa oloa pitää vähän kirjoittaa auki, jos se jonkunlaisena terapiana toimisi. En vastaa kaikista tiedoista, että ne olisivat päivämäärilleen oikeita, nämä ovat minun muistikuviani (ja tämähän on mun blogi joka tapauksessa). Varsinkin loppupuolen kirjoitukset viime päivien tapahtumista perustuvat vain omiin tuntemuksiin ja ajatuksiin, en väitä niillä olevan totuuspohjaa enkä halua ketään ihmistä loukata.

Aloitan vähän kauempaa, vuodesta 1999. Muutimme silloin Espooseen. 
Suomen Cupin voittajapytty

Muistan ajatelleeni, että olisipa kiva mennä futista katsomaan ihan paikan päälle. Meitä lähin kenttä oli Tapiolan Urheilupuisto, jossa FC Honka pelasi ykkösdivaria. Paikka oli karu, mutta jollain lailla siitä tuli viikkojen myötä kodikas, melkein aina olin samoilla paikoillakin. Sateessakin käytiin matseja katsomassa, ei siellä mitään katoksia silloin ollut. Puupenkit pitkillä laidoilla, aina sama CCR:n musiikki, yksi kioski, josta sai kahvia, pillimehua ja makkaraa. Vanhoja miehiä enimmäkseen katsomassa. Claes Anderssonin muistan nähneeni joka pelissä.

Aloitin siis FC Hongan kannattamisen vuonna 1999. Seuraavina vuosina joukkueessa pelasi sellaisia nimiä kuin Janne Dahlsten, Niklas Roiha, Janne Kauria, Timo Nybäck, Toomas Mustakari, Peke Huuhtanen, Jami Simanainen, Panu Kuusela, Janne Mollberg, Joonas Sarelius ja eräätkin nuoret kaverit nimeltään Tuomas Peltonen ja Hannu Patronen. Valmentajana oli mm. Jari Europaeus.  Honka oli ihan hyvä, vähän keskikastia korkeammalla oleva divarijoukkue, ei koskaan ihan riittävän hyvä nousemaan, mutta siellä kärkipäissä kuitenkin. Nousua ei varmaan oikeasti tavoiteltukaan.

Muistan Länsiväylässä (paikallinen lehti) olleita uutisia talousongelmista, espoolainen futis ikiaikaisine riitoineen oli koko ajan kummittelemassa taustalla haitaten kaikkia joukkueita, väkeä oli katsomoissa varmaan jotain 500 hengen tienoilla. Vuonna 2003, jolloin Honka taisteli divarin 4. sijasta, kuuleman mukaan monia pelaajia oli lopettamassa kun seura ei ollut pystynyt maksamaan palkkoja. Hongan puheenjohtajan mukaan pääsylipputulot eivät riittäneet edes tuomaripalkkioihin. Kerran ainakin vahva bisnestroikka pelasti rahoillaan Hongan (Färid Ainetdin, Timo Rinta, Martin Saarikangas, Arto Tuominen). Ei ole hyvä bisnes jalkapalloseuran pyörittäminen Suomessa. 

Jotain kuvia vanhasta ”stadionista” näkyy tällä sivustolla, tosin tuokin on jo vuodelta 2005. Silloin oli jo jotain suurta ilmassa, kuten linkin viimeiset sanat kertovat…

Sitten se tapahtui, FC Hongan johto vaihtui, puikkoihin astui Jouko Harjunpää ja Jouko Pakarinen. Heidän myötä Honkaan tuli suuri noste ja he saivat Espoon ja Honkaväen uskomaan liki mahdottomiin. Lanseerattiin Unelma elää –kampanja, jossa haluttiin nähdä kauemmas tulevaisuuteen ja Hongan 10 000 katsojakeskimäärään, upeaan stadioniin ja pikkuhiljaa nousemiseen Suomen huipulle, vähintäänkin kakkosseuraksi ja vahvaksi HJK:n haastajaksi. Suurseuraksi. Minä uskoin siihen, ihan oikeasti uskoin. 

Divarijyrään tuli paljon uusia nuoria lupauksia, mm. Roni Porokara ja vanhoja maajoukkuemiehiä Janne Saarinen jne. Valmentajaksi nousi hyvin nopeasti Mika Lehkosuo, jonka valmennustyyli oli ainakin oman vajavaisen tietoni perusteella oli jotain ihan erilaista kuin muilla valmentajilla tässä maassa: Nuorten kehittäminen niin hyviksi kuin mahdollista ja saattaminen ammattilaiskentille ulkomaille. Ja niitä lähtijöitä on ollut paljon. Bana oli työnsä tehnyt paremmin kuin hyvin. Urheilupuolen puuhastelu loppui ja maailmalta palanneet ammattilaiset sanovat, että Hongassa tehdään harjoittelu ihan europpalaisten suurseurojen tavalla.

Oli siis huikea kausi ykkösdivarissa, joka huipentui nousuun Veikkausliigaan. Muistan juosseeni kentälle siskonmiehen kanssa ja nostaneeni huivini joukkueelle, joka juhli nurkkaan rakennetulla pienellä lavalla, Hanna Pakarinen esiintyi. Ilo oli ylimmillään Tapiolan urheilupuistossa!
  
Ja todellakin, Honka lähti lentoon. Seuraavat vuodet Honka sijoittui jatkuvasti kärkipäähän sarjataulukossa, Veikkausliigan maalikuningas oli usein Hongasta, 2-3 kaveria vuodessa lähti kauden jälkeen ulkomaille pelaamaan. Hongan kannattajat tottuivat siihen, että jos joku pelaa Hongassa erinomaisesti, niin kaveri lähtee varmasti kauden jälkeen pois. Seura sai näistä varmasti hyvät rahat. Itselleni erityisen kipeä oli Roni Porokaran lähtö, jotain hänen pelissään oli sellaista, jota oli upeaa katsella. Kaikki näytti mahdolliselta Unelma elää –konseptin mukaisesti. Itsekin olin työni puolesta mukana kouluttamassa nuoria, jotka sitten hoitivat kaikkea mahdollista pelipäivinä makkaramyynnistä lipunmyyntiin ja  siivoukseen. Tuntui hienolta kun sai olla joukkuetta auttamassa ja osana tätä unelmaa. 

Hongan päätyyn syntyi nuorista kavereista kannattajaryhmä nimeltä Hongankolistajat, joka taisi parissa vuodessa muuttua HK05-nimiseksi. Tässä ryhmässä itsekin olen muutamia vuosia ollut ja tarkoitus on muutaman evakkovuoden jälkeen taas liittyä. Vaikka varmaan ikäpresidentti olenkin.

FC Honka pelasi lähes joka vuosi europeleissä, vastassa oli kaikenlaista joukkuetta suurimpana Racing Santander. Yhtä pahaa kompastumista lukuun ottamatta Honka pelasi hyvin ennakkoluulottomasti ja erinomaisen hyvin koviakin vastustajia vastaan, mm. norjalaisen Vikingin pudottaminen on edelleen hieno saavutus. Sitten tuli yksi kausi, kun Honka ei päässyt europeleihin ja veikkaan, että siitä tuli iso lovi kukkaroon. Ehkä se laittoi lumipallon liikkeelle.

Urheilupuistoa rakennettiin, tuli katetut telinekatsomot ja kuuluisat bajamajat. Saatiin enemmän myyntipisteitä jne. Toiminta nousi selkeästi korkeammalle tasolle. Kunnon musiikit, kuuluttajat jne. Tapiolan Urheilupuisto on edelleen erittäin kodikas ja siellä on maan paras nurmikenttä (kiitos Espoon kaupungin kentänhoitajat). Useimmiten Honka pelasi viihdyttävää ja yleisöä ihastuttavaa peliä ja Bana vielä rohkaisi siihen. Peli on tärkein, mutta ymmärrän että rahaa tuovaa bisnesväkeä ei telinekatsomot ja bajamajat viehätä. Luulen, että sillä puolella oli ongelmia koko ajan.

Hongan hype oli valtava, mutta aina välillä kuului kaikenlaista ei-niin-kivaa viestiä rahaongelmista ja vastaamattomuudesta toimistolta ja sellaisesta hommien toimimattomuudesta ja puoliksi hyvin tehdystä duunista. Mutta ei niistä välittänyt kovinkaan paljoa, kun rakasti joukkuetta ja halusi uskoa kaikkeen hyvään. Ja ymmärtää ne valtavat vaikeudet, mitä on futisseuran vetäminen Veikkausliigatasolla, vähäisellä rahalla noissa olosuhteissa. Ei kateeksi käy. Sitä asioiden säätämistä antoi paljon anteeksi tai katsoi muualle, yritti selitellä itselleen monia toimimattomia juttuja. Halusi edelleen niin vahvasti uskoa Unelma elää –konseptiin. Laittoi kädet korvilleen ja yritti olla kuulematta.

Viime vuosien aikana, kauden päättyessä tiesi aina sen, että seuraavien kuukausien aikana uutisoidaan rahaongelmista, maksamattomista palkoista, ulosotoista, veloista jne jne. Ikäviä juttuja. ”Mediapeliä, Honkaa ei ymmärretä” jne. Aina joku oli selittämässä, että ei tässä mitään hätää ole, kaikki on suunnitellusti hanskassa, jossain muualla on vika. Vaikka järki sanoi että ”ei voi kyllä aina olla muissa syy”, niin tunne sanoi, että ”kyllä tässä vielä hyvin käy”. Aina talvikuukausien aikana kuristi kurkusta ja mietti, että sieltä se kausi alkaa ja sitten taas unohtaa nämä talviajan jutut. Yksinkertaisesti siirtää ajatuksissaan syrjään. Tiesi, että Bana Lehkosuolla on ”magic touch” nuoriin pelaajiin ja hän vie Hongan aina vähintään mitalien tuntumaan. Unohtumaton Suomen Cupin voitto oli jotain ihan käsittämättömän hienoa. Eka iso pytty, jonka Honka voitti. 

Mutta joka talvi uutiset vain tulivat pahemmiksi, tuli oikeusjuttuja Duarte Tammilehdon ja Tapio Heikkilän maksamattomista palkoista jne. Silloin alkoi epämääräinen epäilevä tunne vahvistua toden teolla, että nyt taitaa Hongan korttitalo olla hyvin heikolla pohjalla. Ja se pohja on tutissut jo jonkun aikaa… Pahimpia pelkojani alkoi toteutua… 


Mika Lehkosuo muodostui Hongalle ikoniksi ja legendaksi, ehkä suurimmaksi kuin kukaan valmentaja tai pelaaja. Kunnioitukseni häntä kohtaa on suurta ja pidän häntä Suomen parhaana valmentajana. Hän loi Hongalle pelityylin, hänen taidoillaan nuorista lahjakkuuksista kasvatettiin ulkomaiden ammattilaissarjoihin pelaajia. Ilman Banaa nuoret eivät varmasti olisi samalla tavalla jääneet/tulleet  Espooseen pelaamaan. Oli suunnattoman hienoa ihan valtakunnallisesti, että Hongan tehdas tuotti liukuhihnalla hienoja pelureita, nuorten maajoukkueet ovat jo pitkään olleet täynnä Hongan miehiä. Bana oli se, joka veti tässä mielessä koko urheilullista puolta. Hän oli Hongan peli-identiteetti ja siinä mielessä äärettömän tärkeä seuraimagon kannalta. Ikoni – legenda. Hän sai myös sen mukaista palkkaa, joka rasitti taloutta, ymmärrän sen.

Kukaan ihminen ei ole suurempi kuin seura, ei Mika Lehkosuo, ei Roni Porokara, ei HK05 tai sponsorit. Eikä kumpikaan Joukoista. Eikä kukaan ihminen ylipäätään. Seura jatkaa, vaikka yhdelle sen joukkueista kävisi huonostikin. Siksi Hongalla on tulevaisuutta.

Mutta. Nyt tullaan kipeisiin viimeisiin päiviin ja toistan, että koska minulla ei mitään muuta tietoa ole kuin mitä virallisesti on sanottu/kirjoitettu tai mitä spekulaatioita olen lukenut, niin seuraavat kappaleet ovat suurelta osin mielipiteitäni, ei totuuksia. Kuviani siitä, mitä luulen ja ajattelen asiasta.

Viime vuoden lopulla ja alkuvuodesta jokavuotiset uutiset talousasioissa olivat jo melkoisen suuria. Puhuttiin tuskaisen suurista veloista, vero-ongelmista, ylibudjetoinnista, kadonneista sadoista tuhansista jne. Sitten tuli yllättävä uutinen, jonka epäuskoisena luin: Bana vie Hongan oikeuteen maksamattomista palkkioista ja bonuksista, summa oli vielä aika iso. Tätä lukiessa ajattelin, että nyt kyllä kynnetään hyvin hyvin syvällä ja epätoivoisessa tilanteessa, jos päävalmentajalle ja koko ykkösjoukkueen identiteetille, kaikkien ihailemalle Suomen parhaalle valmentajalle ei ole varaa maksaa hänen palkkojaan. Miten on mahdollista? Tämä tuntui täysin käsittämättömältä. Ajattelin, että takana täytyy nyt olla jotain muutakin. Mustat pilvet Hongan yllä olivat mustempia kuin koskaan…

Sitten 7.2.2014 (viime perjantaina) jysähti pommi suomalaisessa futismaailmassa. Honka antoi potkut Mika Lehkosuolle ja laittoi perjantaina iltapäivällä (kun media keskittyy olympialaisten avajaisiin) vähän ennen toimiston sulkeutumista sivuilleen tiedotteen, että Banalla on matkakorvauksiin liittyviä vakavia häiriöitä. Anteeksi nyt vaan Hongan johto, mutta katsoo tätä miten päin vaan niin tämä näyttää vastaiskulta. Tapa, jolla ilmoitus tehtiin, on minusta moraaliton ja siinä tekstissä leimataan Lehkosuo rikolliseksi. Jos näitä epäselvyyksiä on, niin on erittäin epäkunnioittavaa mustamaalata tiedotteessa koko joukkueen historian urheilullisen puolen takuumies ja on erittäin ilkeää yrittää pilata Lehkosuon maine. Tiedotteen olisi voinut tehdä huomattavasti kohteliaammin ja yhteistä menestyksekästä historiaa kunnioittaen, kuten futismaailmassa ja ihmisten kesken on tapana tehdä. Miksi lähditte rumaan loanheittopeliin? Asiassa on varmasti monia näkökulmia, joista ei muut kun asianosaiset tiedä, mutta asiat näyttävät nyt erittäin pahantahtoisilta. Itse en voi hyväksyä tapaa, jolla erottaminen tehtiin. Menetin luottoni Hongan johtoon viime perjantaina.
Kuvan otti Panu Janhunen

Asia varmasti jatkuu mediassa ja oikeusistuimissa. Ja se ansaitseekin sen. Toivottavasti tämä katsotaan loppuun saakka. Banalla oli sopimusta vuoteen 2017 asti, joten Hongalle tulee äärettömän kalliiksi kaikkine lisäkuluineen jos he häviävät oikeusjutun. Lisäksi Bana voi haastaa seuran oikeuteen myös kunnianloukkauksesta + ne vielä saamattomat palkat ja bonukset. Hongan johto kaivoi itselleen kuopan tällä ratkaisulla. On hyvin vaikea uskoa, että siitä kuopasta päästään ylös. Vaikka Honka voittaisikin jutun, niin maine on täysin mennyt. Ei ole mille rakentaa uutta uudenkaan valmentajan kanssa.

Lauantaina pelaajat pelasivat Rovaniemellä teipit logon päällä, osoittaakseen protestin johdolle. Tämä on ennenkuulumatonta Suomessa, tietääkseni. Alkuhuudossa he huusivat normaalin ”Honka”-huudon sijasta ”Bana!”. Kuinka moni näistä pelaajista ja taustahenkilöistä mahtaa jäädä Honkaan tämän kauden jälkeen? Tai edes ens viikolla?

Kannattajat ovat erittäin vihaisia. Viime päivät olen seurannut tiiviisti nettikeskusteluja, uutisia ja sosiaalista mediaa ja en ole nähnyt AINUTTAKAAN positiivista kommenttia tästä asiasta. Jos ennenkin on ollut vaikeaa saada rahoitusta yrityksiltä Honkaa tukemaan, miten Hongan johto voi ajatella, että se olisi tämän jälkeen mahdollista? Näen tässä todellisena uhkana niin syvät taloudelliset vaikeudet, että sieltä on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta nousta. Yllätän itseni ajattelemasta, että onko se välttämättä huono asia, en tiedä. Kriisi on mahdollisuus, sanotaan…

Joten: Valtavan suuret kiitokset Hongan johdolle niistä upeista vuosista mitä Hongassa toimitte, saitte rakennettua menestyvän joukkueen Espooseen, tunnerikkaita europelejä, Suomen Cupin voiton jne. Nostitte Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin tasokkaan liigajoukkueen, joka toi mahtavia elämyksiä tuhansille ihmisille. Sen teitte yhdessä Mika Lehkosuon kanssa, kenenkään muun valmentajan kanssa se ei olisi onnistunut. Kiitos, että olette antaneet seuralle paljon, varmaan paljon enemmän kuin kukaan tietääkään. Sitä ei kukaan ota teiltä eikä meiltä pois. Olette antaneet sitä kautta myös minulle paljon ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Mutta en vaan voi hyväksyä näitä viimeisiä käänteitä. En vaikka kuinka yrittäisi positiivisesti ajatella. Viime vuodet ovat edelleen olleet urheilullisesti menestyksekkäitä, mutta ilmeisesti joku kupla on vain kasvanut ja nyt se on sitten puhjennut. Ja jälki ei ollut kaunista. Nyt on muutoksen aika. 

En usko, että nykyjohdon kanssa enää voi jatkaa. Tämä on mielipiteeni ja haluan sen ääneen kirjoittaa vuodesta 1999 Honkaa kannattaneena. Jos se nyt joku meriitti on. Nyt täytyy tehdä iso tuuletus myös toimiston puolella. Hongan maine vaatii sitä, että pöytä puhdistetaan. En näe tästä asiasta mitään muuta tietä pois. Se tie voi olla konkurssinkin tie, mutta yllättävää kyllä, se ei itseäni haittaisi, jos uusi alku sitä vaatii. Minua ei haittaa vaikka Honka aloittaisi kakkosdivarista uuden pitkäjänteisen nousun ja vaikka 10v pelattaisiin kakkosessa – ei haittaa.

Minä rakastin käydä Hongan matseja katsomassa myös ykkösdivarissa puupenkeillä, vanhojen pappojen kanssa, CCR:ää kuunnellen, kaatosateessakin. Jos FC Honka on siellä tulevaisuudessa, niin minä olen siellä myös. Uskon, että Hongan kannattajissa on paljon niitä, jotka eivät seuraa jätä vaikka pahastikin kävisi. 

En usko enää Unelma elää –konseptiin. Siitä oli jokunen vuosi sitten kipeää luopua ja varmasti minua pidetään tyhmänä kun siitä pidin niin kauan kiinni. Epärealistisena ja sokeana. Mutta sellaista se futisjoukkueen kannattaminen on, ei se aina ollenkaan realismilla pelaa. Tunne vie usein järjen yli. Kun Honka tekee maalin, niin ei siinä järkeilemään tai analysoimaan ruveta, vaan silloin kaikki vaan vyöryy ja vie mukanaan. Jotain huumaavaa siinä lienee. 

Kuten niin monesti olen yli hiljaisen espoolaiskatsomon huutanut: ”HYVÄ HONKA!”

perjantai 7. helmikuuta 2014

Lähetystyö, muutos, sovinto, voimaannuttaminen

Olen osallistumassa koulutukseen Kirkon missio - minun tehtäväni. Yksi etukäteistehtävä oli tutustua Luterilaisen maailmanliiton julkaisuun Lähetys kontekstissa -Muutos, sovinto, voimaannuttaminen. Tässä alla ajatuksiani, joita minulle nousi tuosta julkaisusta. Osa niistä.



Itseäni viehätti tässä asiakirjassa tämä Emmauksen tien kohtaamisen (Luuk.24:13-35) mallin ottaminen esimerkiksi lähetystyöstä. En ollut sitä ennen näin ajatellut. Tästä näkyy Jeesuksen lähetyskäsky Hänen käytännön toimintana ihmistä kohtaan. Tuosta kohdasta herää nyt tästä näkökulmasta valtavasti erilaisia ajatuksia.


LML:n asiakirja 1988: Lähetys koostuu julistuksesta, palvelusta ja oikeudenmukaisuuden puolustamisesta. Näiden keskinäinen yhteys on kirkon lähetystyötä ytimessään ja ilman tätä kokonaisuutta lähetystyö on jotenkin ”vajaata”. Toki sitä kirkko ja kristityt vajavaisuudessaan tekevät, joten se on täydellistä ainoastaan siitä näkökulmasta, että kyse on Jumalan lähetyksestä. Hän käyttää meitä sanomansa eteenpäin viemiseen. Hän tukee vajavaisia ihmisiä ja kirkkoja ja siksi on suurta armoa, että saamme tätä työtä tehdä.

Lähetystehtävä on annettu jokaiselle kristitylle. Ehkä voisimme palata siinä mielessä alkuun, että emme enää ajattelisi vain, että lähetystehtävä on kirkoilla ja järjestöillä joita tuemme, vaan näkisimme sen vahvasti jokaisen kristityn tehtävänä tässä maailmassa. Emme ajattelisi, että seurakuntalainen tukee  lähetystyötä ja rukoilee lähettien puolesta vaan että seurakuntalainen tekee lähetystyötä jo olemassaolollaan, lähiympäristössä sekä spesifisti sitten ulkomailla. Seurakunnan tehtävä on varustaa ihmisiä tähän tavoittavaan työhön, tapahtuu se sitten lähellä tai kaukana.

Julistuksessa oli kohta: Jokaisen kristityn pyrkimys kertoa ja tulkita evankeliumia omassa kontekstissaan. Näin Jumalan pelastava toiminta ja merkityksellinen läsnäolo havaitaan maailmassa. Jäin miettimään, että vaikka Jumala voi toimia miten Hän haluaa, niin meidän tehtävä on tehdä Jumala ”näkyväksi” niille ihmisille, jotka eivät Häntä tunne. Sanoin ja teoin omassa kontekstissaan. Voiko ajatella, että Pyhän Hengen voimassa meidän tehtävä on osoittaa Kristus ihmisille, että he voisivat olla Jumalan saavutettavissa. Hirmuisen suuri vastuu on kristityille ja kirkolle annettu, murskaavaan suuri suorastaan. Onneksi Jumalan rakkaus ja taito käyttää meidän virheitämmekin tavoittaa uusia ihmisiä koko ajan. Mutta tajuammeko aina vastuumme?

Nykyaika ja moderni mahdollistaa maailman tulemisen ihan lähelle joka päivä. Maailman verkottuminen helpottaa epäkohtien esille tulemisen ja niihin vaikuttamisen ennennäkemättömällä tavalla. Voimme myös vaikuttaa paljon enemmän kuin ennen, monenlainen aktivismi on täysin eri tavalla mahdollista kuin ennen. Voimme huutaa maailmalle ääneen epäkohtaa ja saada liikehdintää aikaan. Suurtakin liikehdintää, joka oikeasti vaikuttaa. Kolikon toinen puoli on, että tässä raadollisessa maailmassa on paljon sellaista mistä huutaa ja meidän huutomme katoaa helposti moninaiseen huutoon, jonka vaara on se, että tämä ”meteli” turruttaa ja ihminen vajoaa epätoivoon.


Verkottumisen sosiaalinen aspekti jäi minusta liian negatiiviseksi. Yksi verkon hienoimmista asioista on se, että internet mahdollistaa yhteyden ihmisiin, samalla tavalla ajatteleviin, mutta myös eri tavalla ajatteleviin. Tätä yhteyttä ei pidetä fyysisen yhteyden kanssa samanarvoisena, mutta joillekin ihmisille se voi olla hengen pelastava yhteys.

Yksi hieno huomio oli myös se, että lähetystyö on aina tapahtunut väkivaltaisessa maailmassa. Maailmassa ei sellaista rauhanhetkeä ole ollut, etteikö maailmanlaaja kirkko olisi jossain paikassa kärsinyt. Ja silloin koko kirkko kärsii. Siellä myös Jumala on ollut erityisen lähellä lohduttamassa.

Menneinä vuosina lähetystyötä tehtiin valitettavasti kolonialismina, länsimaisuutta vietiin kentille. Olemme jälleen tilanteessa, jossa on vaara että sorrumme uuskolonialismiin. Eteläiset nuoret kirkot ovat vahvoja lähetystyön kentällä ja tulevat muuttamaan koko kristinuskon kasvot. Niinpä meille länsimaisille kristityille on suuri haaste, että tiedämme paikkamme nykyisessä uudessa tilanteessa. Millä perusteella meidän länsimainen tulkinta kristinuskosta olisi oikea tulkinta? Annammeko nuorten kirkkojen määritellä kristinuskoa omasta tulkinnastaan ja kontekstistaan? Mitkä ovat heille luovuttamattomia asioita ja mitkä taas meille? Onko näissä ristiriitaa ja jos on, miten voimme elää yhdessä toistemme erilaisia näkemyksiä kunnioittaen? Onko länsimaiset kirkot valmiita muutokseen, vai poteroidummeko omaan länsimaalaisuuteemme?

Se on jo Jumalan lahja kirkolle, että se saa tehdä lähetystyötä. Lähetystyö ei siis ole itsestäänselvyys, joten siihen ei saa suhtautua sellaisena. Lähetystyötä ei saa tehdä miten sattuu ja sitä pitää tehdä huolella, koska se on lahja meille kristityille. Tarkoitan tässä sekä kirkkojen ja järjestöjen tekemää lähetystyötä että yksittäisten kristittyjen tekemää lähetystyötä.


Kirkko ei elä itselleen vaan Jumalalle ja maailmalle. Lähetys on maailmaa varten annettu tehtävä. Kirkolla on suuri kiusaus järjestää kaikenlaista oman itseymmärtämyksenä ympärille unohtaen, että lähetetty kirkko on lähetetty nimenomaan maailmaan, tavoittamaan ihmisiä yhteyteensä. Kirkko on luotu julistamaan Jumalan suuria tekoja, kirkon tehtävä on kertoa niistä, ei itsestään. Uskon jakaminen kuuluu kristinuskon perusluonteeseen, yhteisissä kokoontumisissa sekä lähetyksen motiivina. Uskoa ei ole tarkoitettu yksityisomaisuudeksi vaikka se sellaisena jokaiselle henkilökohtaisesti näyttäytyy.