perjantai 25. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa tein videon

Aika pitkä aika meni, kun viimeksi olen videota tehnyt. Jossain vaiheessa näitä tuli enemmänkin tehtyä ja oikein oma intro ja outrokin tuli tehtyä. Eilen sitten sain töissä päähäni tehdä pienen videon Facebook-haasteen jälkeen. Oli kiva väsätä! Jos haluat katsoa vanhoja videoitani, niitä löytyy TÄÄLTÄ.

Mutta niin kokenut en ole, että olisin vain tuosta noin sellaisen väsännyt. Tässä vähän aikataulua mitä tuon valmiin tuotoksen tekeminen käsitti. Eikä se ole edes mikään taideteos. 

Reilun minuutin video:

  1. Kuvaus: Työkaverini kanssa ehkä 45min.
  2. Tiedostojen siirto välineiden välillä ja parin kuvan hakeminen: 15min
  3. Varsinainen videon teko iMoviella kaikkine animaatioineen ja kokeiluineen: 1,5h
  4. Musiikki taustalle, säveltely Garagebandillä: 30min
  5. Elokuvan ja musiikin yhteensovittaminen iMoviella ja Garagebandilla: 1h
  6. Lataus YouTubeen: 15min
  7. Harmittelu kun YouTube ei hyväksynyt mun Garagebandin musiikkeja: 15min
  8. Viimeistely, Colourful Espoo -nettisivuille siirto ja jakaminen sosiaalisessa mediassa: 30min.
Yhteensä: 4h 15min.

Ja videon kesto on vähän yli minuutin. Että sellaista. Mutta kivaa se oli. Paitsi tuo YouTuben suvaitsemattomuus.

Tässä tulos tästä kaikesta:

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Uusateismista ja uskonnottomuudesta

Sosiologi Kimmo Ketola oli kertomassa tutkimustuloksia eri tutkimuksista koulutuksessamme. Tässä muutamia ajatelmia sieltä sekä tutkittua faktaa:

Hän erotti toisistaan filosofisen ateismin, joka pyrkii tieteen kontekstissa puolustamaan ateismia sillä perusväittämällä, että tiede on kaikkivoipa ja koska tieteellä ei voi Jumalan olemassaoloa todistaa, niin Jumalaa ei voi olla olemassa. Toinen näkökulma on sitten populaarinomainen sosiaalinen ateismi, joka pyrkii provosoivin väittein (esim. kaikki uskonnot aiheuttavat vain pahaa maailmassa ja uskovaiset ovat potentiaalisia tekemään pahaa muille juuri uskonnon perusteella).

Filosofisessa ateismissa on se ongelma, että tiedeyhteisö ei ole staattinen eikä yksimielinen. Tiede ei myöskään voi todistaa tieteellisesti sitä, että rakastaako vaimoni minua. Myöskään rakkautta ei voi tieteellisesti todistaa, joten on siis asioita, joihin tieteellä ei pääse kiinni. Ne, jotka ovat enemmän perehtyneet debattiin tästä asiasta (itse en kuulu heihin), voivat nykyään aika helposti ampua alas filosofisen ateismin päätelmiä. Filosofinen ateismi ei myöskään ole enää ns. muodissa, yliopistoväki ja oppineisto ei sitä enää laajalti kannata. Se käyttää tutkimuksissaan "picking berries" -menetelmiä, eli napataan omaa ennakko-oletusta tukevia tutkimuksia sieltä täältä, joten tuloksetkaan eivät ole tieteellisesti päteviä.

Sosiaalinen ateismi eli uusateismi  (Harris, Dawkins, Hitchens jne) taas provosoiden uppoaa niihin, jotka vahvasti taistelevat uskontoja vastaan. Heitä on Suomessa aika vähän, mutta heidän hyökkäyksen kohteena ovatkin uskonnottomat. Tähän ryhmään kuuluvat ne ihmiset, jotka eivät usko mihinkään, mutta kuitenkin arvostavat kirkon ja uskontojen työtä yhteiskunnassa. "Kirkko tekee paljon hyvää, vaikka en usko Jumalaan". Juuri heihin uusateistit kohdistavat väitteensä, "etkö näe kuinka paljon pahaa uskonnot tekevät maailmalla?". Lukekaapa noiden kirjojen alkulukuja, niin huomaatte kuinka provosoivia ne ovat.

Nämä uusateistien suositut kirjat eivät kestä mitään tieteellistä tarkastelua ja ne ovat ajatuksiltaan kevyitä, helppoluettavia, yksinkertaistavia ja provosoivia. Mutta tieteelliseksi niitä ei ole tarkoitettukaan, vaan agenda on ateismin kasvu ja sen tuleminen enemmistön ajatteluksi. Yleensä keskustelussa uusateistilla ei ole ollut kunnon vastauksia kun kysytään, miten iäkäs lähetyspiirissä ja virsiä veisaava mummo on niin suuri yhteiskunnallinen vaara. Uusateistit eivät myös malta kovinkaan usein keskustella kunnolla uskontojen edustajien kanssa vaan keskustelu jää irrallisten iskulauseiden heittelyksi. Toinen uusateistien väite on, että ateisteja kohdellaan kaltoin yhteiskunnallisesti. Tutkimusten mukaan hyvin harva suomalainen ajattelee tämän väitteen mukaisesti ja väite ei ole kovinkaan paikkaansapitävä.


Ateismi suhtautuu hyvin suvaitsemattomasti ihmisiin, joille uskonto on tärkeässä osassa elämässä.

Kirkkojen asema yhteiskunnassa on se hiertävä asia monilla. Se on omanlaisensa ja niin moninäkökulmainen  keskustelu, en hyppää nyt siihen. Mutta kun tämä asia saadaan jollain lailla ratkaistuksi, niin uusateistien kritiikin uskottavuus laskee huomattavasti.

Suomessa muutos on tapahtunut, niin että -80-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka suhtautuu uakonnottomuuteen enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Tämä sukupolvi ei ole kokenut Neuvostoliiton ja kommunismin romahtamista (tai ovat siis olleet pieniä silloin), joten heillä ei ole organisoidusta ja vainoavasta ateismista kokemusta. Monet uusateistit ovat keskusteluissa kertoneet, että kun se muisto hälvenee alkaa ateismin kulta-aika Suomessa.

Joten kuten muissakin asioissa, elämme mielenkiintoisia aikoja.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Suomalaisten muuttuva uskonnollisuus

Osallistun Kirkkohallituksen koulutukseen nimeltään Muuttuva uskonnollisuus. Ajatuksena on päivittää tietoja ja keskustella millainen on Suomen uskonnollinen tilanne tällä hetkellä. Se on nimittäin aika mielenkiintoinen.

Suomalaisista suuri osa sanoo rukoilevansa, toisaalta alle 20% suomalaisista sanoo, että ei usko minkäänlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään. Kuitenkin uskonto on vieläkin sellainen aihe, josta suomalaisten on vähän hankala jutella, oma vakaumus on edelleen suomalaiselle yksityisasia. Tämä hankaloittaa kanssakäyntiä muiden kulttuurien kanssa.

Samalla Suomeen on tullut perinteisten uskontojen harjoittajia maahanmuuton mukana. Vaikka ryhmittymät eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole kovin suuria, niin niiden vaikutus on kasvava.  Noin 20-30 vuoden aikana laaja mutta hatarasti organisoitunut New Age -liikehdintä on lyönyt leimansa suomalaistenkin uskonnollisuuteen. Nämä ryhmät ja yhdistykset ovat aika pieniä, mutta niiden vaikutus on aika suuri suomalaisessa uskonnollisessa ilmastossa. Energiahoidot, holistiset terapiat, horoskoopit, jälleensyntymisusko, jooga uskonnonomaisena, äiti Amman ympärille syntynyt toiminta jne. ovat teemoja, joita suomalaistenkin suusta yhä useammin kuulee.

Kristinusko näyttäytyy keskivertosuomalaiselle tylsänä ja harmaan luterilaisuutena ja se ei tunnu niin "mielenkiintoiselta". Ei haluta uskoa kuten kirkko tai kristinusko opettaa. Nykyajatteluna monilla on, että organisoidut uskonnot rajoittavat henkisyyttä ja ei haluta takertua dogmeihin ja oppeihin. Kuitenkin monessa New Age liikehdintään kuuluvissa ajatuksissa saattaa olla hyvinkin tiukat säännöt ja raja-aidat.

Mietin myös näitä kuunnellessani ja keskusteltaessa, että nämä New Age -tyypilliset ajatukset ovat pyrkimässä kristinuskoon myös, siinä saa olla tarkkana, ettei mitä tahansa tule mukana kristittyjen yhteisöihin. Käyttäessämme samoja sanoja eri merkityksinä (esim. enkeleistä puhuttaessa), nykyihminen saattaa ymmärtää ne eri tavalla kuin kristinusko perinteisesti on ajatellut. Mietin esim. psykologian ja uskonnollisuuden rajapintoja ja sitä kuinka kristinuskon sisälläkin välillä innostutaan näistä ajatuksista. Psykologian sakralisointi (uskonnollistaminen tai pyhittäminen) on yksi keskeisiä esoteerisia ja okkultistisia ajatuksia.

Kuitenkin tämä on harhaluulo esim. luterilaisuudesta. Siitä perinteestä nousee myös paljon iloista ja positiivista. Ehkä kirkko ei osaa näyttää sitä puolta toiminnastaan riittävän hyvin. Tässä iloisuudessa kirkko ja kristityt kaipaisivat kyllä skarppausta. Vapauttava evankeliumi on edelleen iloinen asia.

Joten uskonnontieteilijän kannalta Suomi saapuu nyt niihin vaiheisiin missä esim. Ruotsi ja Tanska ovat olleet jo pari vuosikymmentä sitten. Olemme todella moniuskontoinen maa, jossa kristinuskon tietämys ja kristinuskon asema ei ole enää sama kuin ennen. Muut uskonnot ja uskonnollisuuden eri sävyt yhdessä ns. taistelevan ateismin kanssa ovat vahvasti haastaneet kristinuskon aseman.

Toki Suomessa on hyvin syvä ja vahva kristillinen pohja edelleen. Sanotaan, että Suomessa ateismikin on luterilaista ateismiä. Kristinusko ja sen historia ovat Suomelle olleet merkityksellisiä. Kristinuskoa ei voi koskaan täysin irrottaa suomalaisesta kulttuurista ja eetoksesta.

Elämme mielenkiintoisia vuosikymmeniä. Mitenkähän näitä aikoja katsotaan ja arvioidaan 50v. päästä? Onko tämä alkusoittoa jollekin?