maanantai 28. toukokuuta 2012

Musiikkitunnelmia Maailma kylässä -festivaaleilta

Lauantaina tutustuin uusiin mielenkiintoisiin musiikkiesiintyjiin. Tämä on yksi näiden festivaalien highlightseja, saada ennakkoluulottomasti uutta musiikkia kuunteluhyllyyn. Odotin myös Natacha Atlasin konserttia, hänen levyjään on tullut kuunneltua aina silloin tällöin. Natachan (jonka musiikkia tunsin jo ennestään) lisäksi tuli tutustuttua tarkemmin Nicaraguasta peräisin olevaan Perrozompopoon, joka soitteli harmitonta ja iloista latinopoppia, ihan rento meininki pojilla. Kuulin myös, että latinomusiikissa sanat ovat paljon tärkeämmässä osassa kuin eurooppalaisessa tai pohjoisamerikkalaisessa musiikissa. Espanjaa en osannut, joten nautin vain musiikista. Valtavan suurta vaikutusta bändi ei tehnyt, mutta eivät pojat huonoja olleet. Varsinkin basisti oli aikamoinen virtuoosi.
Marseillesta kotoisin oleva Kabbalah taas oli ihan erilaista. Bändi sekoitti klezmeriä ja modernia musiikkia mielenkiintoisesti ja tämä poppoo olikin iloisin, pirtein ja positiivisin yllätys. Reippaat melodiat, syntsamiehen, laulaja-kitaristin ja viulistinaisen yhteispeli oli mainiota kuunneltavaa. Tähän täytyy tutustua vähän paremmin, allaolevalla videolla ei ollut keikan parhaita kappaleita, mutta se oli ainoa, jonka videoin.
Natacha Atlas oli livenä pieni pettymys. Toki soittajat soittivat taitavasti ja laulaja on maailman huippuja tyylilajissaan, mutta en tiedä, jotain jäi puuttumaan. Ehkä olin vähän reippaampaa musiikkia odottanut ja aika rauhallisen oloista oli lähes kaikki kappaleet. Ehkä tätä musiikkia pitää kuunnella kuulokkeilla silmät kiinni niin maalailevaan tyyliin pääsee paremmin kiinni. Jospa tätä ei ole livemusiikiksi tarkoitettukaan...

Tässä muutamia kuvia ja tekemäni video, jossa kuulet pienet näytteet näiden kolmen musiikkiaktin soundeista:







Kabbalah

Kabbalah
Natacha Atlas
Natacha Atlas
Perrozompopo


lauantai 19. toukokuuta 2012

Seili


Olin vierailemassa eräällä saarella Turun edustalla. Saaren nimi on Seili, se on saanut suomenkielisen nimensä ruotsista (Själö). Saaren nimi ei tule sielusta vaan hylkeistä. Mutta saarella on erittäin surullinen historia ja siihen pääsin tutustumaan työyhteisön retkellä. 


Linkeistä pääset tutustumaan saaren historiaan, jossa kärsimyksellä ja kuolemalla on suuri osuus. Seili on surun saari. Vaikka se onkin muussa käytössä nykyään, niin saaren sielussa on kärsimyksellä ja kuolemalla suuri osa. Kerron enemmä miten saari vaikutti minuun kuin varsinaista historiaa, niihin pääset allaolevien linkkien kautta. Se täytyy kertoa tässä vaiheessa, että saaressa on toiminut leprasairaala 1600-luvulta ja viimeinen leprapotilas kuoli siellä 1785, hän eli Seilissä yli 50 vuotta. Seilissä oli myös mielisairaala 1785 asti aina 1960-luvulle saakka. 


Sairaalarakennuksia
Saarelle tulevat leprapotilaat tulivat käytännössä sinne kuolemaan. Heidän tuli tuoda mukanaan ruumisarkku tai puutavaraa arkkuaan varten. Ei tunnettu mitään muita hoitokeinoja kuin paloviina, yrttivesi ja Jumalan Sana. Saarella kävi ensimmäisen sadan vuoden aikana vain harvoin lääkäri, joten kuolemaan tuomitut olivat käytännössä keskenään saarella. Mielisairaalan asukkaiksi saattoi myös joutua vähän erikoisemmat persoonat, kylähullut ja jos jollain korkeatahoisella henkilöllä oli arvovaltaa, hän saattoi lähettää vastustajansa Seiliin.


”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Inhimillinen myötätunto kai lausuu nämä sanat, mutta siitä huolimatta ne ovat kammottavat. Sillä riistäkää ihmiseltä kaikki, mitä hän maan päällä rakastaa: isänmaa, koti, leipä, omaiset, ystävät; riistäkää häneltä rakkaus, rauha ja itse elämäkin, mutta jättäkää hänelle toivoa, niin silloin hän ei vajoa avuttomana onnettomuuden pohjattomaan syöveriin; ottakaa häneltä toivokin, niin hän menehtyy. Skjälön/Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset, teille ei maan päällä ole enää jäljellä mitään – ei mitään!”
(Z. Topelius: Vanha kaunis Suomi, 1845)




Seilin saari on kaunis saari, se on nykyään luonnonsuojelualuetta, jossa on paljon lintuja ja kasveja ja luonto saa kasvaa vapaasti. Saarella ei ole asvalttiteitä ja hiekkatietkin on aika kärrypolkuja. Veneet kulkee aika harvoin ja Turun yliopisto omistaa sairaalarakennukset nykyään. Puista ei saa katkoa oksiakaan ja erityistä varovaisuutta täytyy noudattaa. Saari saa olla omassa rauhassaan, nukkua historiansa muistoissa ja toisaalta edistää tiedettä. 


Saaren työntekijät, lääkärit ja henkilökunta eivät kai kuitenkaan ole olleet mitään hirmuja, vaan he ovat toimineet sen aikaisen lääketieteen parhaiden tietojen mukaan. Ei ole yksinkertaisesti ymmärretty mielen sairauksia samalla tavalla kuin nykyään ja hoidoistakin varmasti parhaat on käytössä olleet. Sairaalarakennukset eivät olleet mitenkään erityisen hirmuisen näköisiä, samanlaisia taloja näkee joka puolella Suomessa. Mutta kuinka paljon tuskaa niiden sisällä onkaan? 
Maa nousee, tuolla oli leprasairaiden saari.


Tämä vanha puu kuvaa hyvin mielen kiemuroita
Nykyajan näkökulmasta vaan miettii, että kuinka hirmuista on ollut leprasairauden saaminen ja sen tietäminen, että ei voi enää koskaan sen jälkeen olla ihmiskontakteissa muiden kuin samaa sairautta sairastavien kanssa. Mitä on leprasairas miettinyt rantakivillä kävellessään? Entä skitsofreenikot ja maanis-depressiiviset ihmiset? Mietin myös, että kuinka moni on henkisessä tuskassaan mahtanut päättää päivänsä omin käsin, tietäen, että tulevaisuus on liian paljon kärsimystä täynnä? Kuinka suurta avuttomuutta henkilökunta on tuntenut, kun ei voi auttaa tai sillä avulla mikä tiedettiin, ei tuntunut olevan tehoa?


Ehtoollista jaettiin tällä kepillä leprasta kärsiville

Sairaiden oma ovi ja alttari
Hautausmaalla käynti oli kyllä hiljentävä. Leprasairaiden hautoja ei ole enää säilynyt, mutta monien saarella asuvien ja työskennelleiden hautoja sieltä löytyi 1800-luvun puolivälistä alkaen. Jotenkin paikka oli suuresta surullisuudestaan huolimatta levollinen, tuntui kuin täällä olisi mieleltään sairas ihminen saanut vihdoinkin levon maallisista kärsimyksistään. Kirkon vieressä olevalla hautausmaalla on hyvä levätä, moni  sairas on varmaan odottanut sitä hetkeä, että kärsimys kerran päättyy. Ei tehnyt mieli jutella niitä näitä hautausmaalla kävellessä.





Seilin museokirkko

Jalkapuut mielen sairaudesta kärsiville




Seili oli mykistävän surullinen ja luonnonkaunis paikka.


Ensimmäistä kertaa kuuntelin Jenni Vartiaisen kappaleen Seili. Se tavoitti yllättävänkin hyvin niitä tuntemuksia, mitä mietin saarella kävellessäni:



On matkallaan aalloilla Airiston
Sofia, ryysyläinen
Kun taakseen hän katsoo niin siellä yhä on
tuttu tie joka kotiin vie

Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
Halki synkän veen
lipuu hiljalleen
Seiliin soudetaan
Seiliin soudetaan

Jos määränpää edessä häämöttää
Siel' saari on tuomittujen
Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää
kuolemaan heikot soudetaan

Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
Halki synkän veen
lipuu hiljalleen
Seiliin soudetaan
Seiliin soudetaan

Mukana naulat ja lautaa
niistä leposijan saa
Sata on Seilissä hautaa
ja satoja vielä kaivetaan




keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Loukkaa minun uskonnollisia tunteitani...

Tällaisiin otsikon mukaisiin sanoihin törmää aina silloin tällöin. Joillekin ihmisille uskonto ja usko ovat niin vaikeita asioita, että niitä ei oikein osata käsitellä. Helpoin tie ulos tilanteesta, jossa siitä pitäisi puhua ja ottaa kantaa, on sanoa, että uskoni on yksityisasia, jolloin asiasta ei tarvitse keskustella. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi se on niin vaikeaa. Monissa muissa kulttuureissa uskosta voi puhua ihan vapaasti,  ei siitä tarvitse loukkaantua tai hävetä omaa vakaumustaan, sitä muut kunnioittavat. Asiaa on vaikea myös ottaa esille, jos arvelee vastaanottajan menevän siitä solmuun. Ei halua laittaa toista ihmistä vaikeaan tilanteeseen. Ei näin kuitenkaan tarvitsisi olla.

Tai sitten asiaan voi suhtautua allergis-hysteerisen yliherkästi. Eräs koulu oli valmis maksamaan yhdelle seurakunnalle tilavuokran kirkkosalista, että työntekijä ei tulisi paikalle saatika puhuisi koululaisille Jumalasta seurakunnan omassa kirkossa. Kuulin, että eräässä firmassa (ei mitenkään kristillinen yhtiö) oli mietitty Raamattujen jakamista työntekijöille. Työkokouksessa oli sitten pitkään pohdittu, että loukkaako Raamatun antaminen ihmisen uskonnollisia tunteita. No ne jaettiin lopulta.

Miksi ei samalla tavalla mietitä, että loukkaako se kaupallisia tunteita, jos Plussakortin omistajalle tarjotaan S-Etukorttia? Tai loukkaako se poliittisia tunteita, jos Vasemmistoliiton kannattajalle tarjotaan Kokoomuksen esitettä kadulla?

Minua (eikä uskonnollisia tunteitani) ei loukkaa se, jos joku toisen uskonnon edustaja antaa minulle lehdykän, esitteen tai vaikka pyhän kirjansa. Otan mielelläni vastaan Mormonin kirjan, Vartiotornin, Koraanin tai vaikka mustan raamatun, niihin on mielenkiintoista tutustua. En ole niiden sisällöstä samaa mieltä, mutta ei niiden lukeminen tai vastaanottaminen minua loukkaa. Uskonnollisia tunteitani ei myöskään loukkaa mennä jonkun toisen uskonnon temppeliin. Niin heikoissa kantimissa ei uskoni ole (vaikkei ylpeilyyn näissä asioissa ole aihetta), että se tällaisista jutuista horjuisi.

Mikä sitten loukkaa minun uskonnollisia tunteita? Olisi valehtelemista jos väittäisin, että joskus jotkut asiat eivät loukkaisi. Silloinhan ei uskoni minulle merkitsisi niin paljon kuin se merkitsee. On siis ihan oikein loukkaantua itselle tärkeistä asioista.

Minua loukkaa sellainen suoraviivainen jumalanpilkka, joka liittyy uskoon, Raamattuun, Jeesukseen, Jumalaan jne. Vaikea sitä on yksilöidä, mutta sellaiset teot ja sanat, jotka eivät kunnioita vakaumustani tai jotenkin naureskelevat ja halveksivat sille. Raja, missä tämä ylitetään on vähän vaikea määrittää ja on tapauskohtaista. Surulliselta, ei niinkään loukkaavalta, tuntuu myös se yleinen ilmapiiri, jossa ei enää osata suhtautua Pyhään kunnioittavasti. On sitten kyse Jumalasta, kirkkorakennuksesta tai toisiin ihmisiin suhtautumisesta. Jokaisen ihmisen vakaumusta tulee kunnioittaa, vaikka olisi eri mieltä asioista.

Vanha Valamon luostari
"Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne".
Tässä on hyvä Raamatun ohje meille kaikille.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Toukokuulle musiikkia


  • Natascha Atlas: Duden
  • Pelle Miljoona: Matkalla tuntemattomaan
  • Wiseguys: Es tut so weh
  • Foo Fighters: Walk
  • Sonata Arctica: I have a right
  • Marc Martel: Somebody to love
  • J. Jyrä: Niin on kaunis maa
  • Downhere: Let me rediscover you
  • KENT: 999
  • Joy Division: Atmosphere
  • Zeeco: Saviour
  • Melissa Horn: Under löven
  • Crashdïet: Riot in everyone
  • Kontrol: Lihaa ja verta
  • Queen: Breakthru
  • Юлия Савичева, Антон Макарский: Это Судьба


perjantai 4. toukokuuta 2012

Kilipukkien maailman tärkein ottelu

Huomenna lauantaina pelataan Saksan Bundesliigan viimeinen kierros. Mestari on jo ratkennut, Borussia Dortmund sen voitti kuten viimekin vuonna ja Bayern München on toinen. Tässä ei ole enää mitään jännitettävää. Sen sijaan toisessa päässä sarjataulukkoa on sitäkin enemmän.

2.Bundesliigaan putoaa varmuudella Kaiserslautern, mutta toinen putoaja ei ole vielä selvillä. Se on joko pääkaupungin Hertha Berlin tai 1.FC Köln. Kilipukeilla on kaksi pistettä enemmän mutta peli Bayern Münchenia vastaan, Herthalla taas Hoffenheimia. Eli Kölnillä on ns. kuolemanottelu edessä eikä sen voittaminenkaan vielä varmista pysymistä korkeimmalla tasolla. Sarjataulukon kolmanneksi viimeinen nimittäin karsii paikasta 2. Bundesliigan kolmatta vastaan, joka on joko paha paha paikallisvastus Fortuna Düsseldorf tai Paderborn. Kölnin pelit ovat viime aikoina menneet niin huonosti, että varsinkin Fortunaa vastaan Köln tuskin on edes suosikki...


Kölnillä on huonompi maaliero kun Herthalla ja se tarkoittaa sitä, että käytännössä Kölnin on voitettava Saksan suurin joukkue ja Champions League finaaliin valmistautuva isossa hypessä oleva Bayern. Tulee olemaan vaikeaa, mutta Köln on Bayernin takavuosina voittanut jopa Münchenissä. Voitolla Köln varmistaa jatkokarsinnan.

Herthan on myös voitettava ja samalla toivottava Kölnin tasapeliä tai häviötä. Tasapeli ei berliiniläisille riitä. Mutta Hoffe on vastuksena ihan eri tasoa kuin Bayern... Ja täksi kaudeksi korkeimmalle tasolle noussut Hertha ei taatusti halua hissijoukkueena pudota alaspäin.

Mielenkiintoinen lauantai siis tulossa. Kaikki mahdolliset peukut pystyyn, että Kölnistä Arsenaliin lähtevä Lukas Podolski tekee viimeisen palveluksensa kasvattajaseuralleen ja vie Kölnin jatkokarsintapeleihin.