keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Natsikypärät

Olin tänään kollegani kanssa kiertelmässä ympäri Espoota jakaen mainoksia tulevasta Colourful Espoo -tapahtumasta. Viimeisenä etappina päätimme ohi ajaessamme, että viedäänpä tuonne Kuninkaantien uimahallin taululle myös mainos, jos vahtimestarit antavat luvan. Antoivathan he. Samassa talossa toimii myös Kuninkaantien lukio, en tiedä millaisessa symbioosissa nuo toimivat.

Ilmoitustaulu oli täynnä kaikenlaista mainosta, niin kuin kaikki julkiset taulut taitavat olla. Mutta yksi pieni käsinkirjoitettu mainos osui silmiini: MYYDÄÄN SOTILASKYPÄRIÄ.

Kuten kuvasta näkyy joku on myymässä aitoja kypäriä, joita on käytetty sodassa. Niitä on tuunattu myös natsimerkeillä esim. Waffen-SS ja Wehrmacht -tunnuksilla. Ja jopa maalannut niitä alkuperäisillä väreillä.

Jotenkin alkoi ensin naurattamaan, että joku on patsastellut kotonaan natsikypärä päässä ja varmaan heilutellut kättäänkin reippaaseen malliin eteenpäin isoissa saappaissa. Näitä tällaisia natsifanittajia näköjään löytyy. Mutta sitten tuli toisaalta hyvinkin surullinen olo, kun tällaisen aatteen ihailu nousee suureen arvoon. En voi ymmärtää miksi ihmiskunnan muisti on niin lyhyt, että ei tajuta mitä kaikkea se aate sisälsi. Tietty myyjä voi olla pelkkä sotahistorioitsijakin, mutta jotenkin vaikea tuota uskoa.

Pieni väli-tieto: Kun sain tietää mistä sana Siansaksa tulee, niin päätin etten enää koskaan käytä sitä sanaa. Tällä sanalla kutsuttiin yiddishin kieltä Saksassa, siat puhuvat siansaksaa. Eli sana oli julma kiusaamiskeino juutalaisia kohtaan.

Toinen asia, jota en ymmärrä, että normaali arkikieleen on tullut sana ryssiä. Sen käyttämiseen ei kukaan puutu, vaikka kaikki tietävän sen mistä se tulee.

Vähän samanlaiset ajatukset tulee kun puhutaan saksalaisesta Ostalgiasta tai neuvostokommunismin ajoista. Kuinka suurta kärsimystä ne ajat sisälsivätkään. Lieneekö niin, että koska niistä ajoista on niin paljon puhuttu, niin ei enää jakseta "velloa niissä surullisissa ajoissa" vaan muistetaan mielummin niitä harvoja kivoja juttuja mitä silloin tapahtui. Nykyäänhän pitää olla iloinen koko ajan ja vähän ikävästi tuollaiset kauhujutut nyt sitten horjuuttavat meidän elämäämme.

Joitain aikoja sitten pääsin tilanteeseen jolloin rautaesiripun rajavartijana Keski-Euroopassa toiminut mies kertoi ajoista ennen ja jälkeen kommunismin. Koin suurta kunnioitusta siitä, että minut koettiin sen arvoiseksi, että asioista sain kuulla. Elämä oli kaikkea muuta kuin helppoa ja itsensä kanssa hänellä ei ollut kovinkaan helppoa elää.

Ironisesti muuten tuossa lappusessa on puolikuun kuva oikeassa yläkulmassa. Liekö tämän islamin merkin siihen laittanut myyjä itse vai joku ilkikurinen mainoksen lukija.

Toki siirsin mainoksen mahdollisimman näkymättömään paikkaan ilmoitustaululla.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Scifikirkko

Kävin tänään ehkäpä Suomen kummallisimmassa kirkossa. Ulkopuolelta se näyttää keskelle Hyvinkäätä laskeutuneelta avaruusalukselta. Scifi-kirkko kenties. Olin viereisessä rakennuksessa koulutuksessa ja päätin ruokapaussilla käydä tuota katsomassa. Olin nimittäin kuullut, että kirkko on joskus valittu Suomen rumimmaksi kirkoksi. Tottahan sellaisessa pitää päästä käymään. Sisälle astuessa tuli jotenkin epäsymmetrinen olo tuossa epäsymmetrisesti suunnitellussa kirkossa. Taide ja arkkitehtuuri ovat olleet meikäläiselle aina vaikeita paloja ja liian erilaiseen en vain pääse sisälle enkä sitä ymmärrä. Kastemalja ja flyygelikin jäi jotenkin oudosti syrjään. 

Kuvan liikennemerkillä ei haeta mitään suurempia merkityksiä
Valoa kirkossa kyllä oli ja se antoi pyhän vaikutelman. Samoin korkea katto, taivaisiin kurkottava. Mutta sitten taas muisti miltä kirkko näytti ulkoapäin ja hämmennyin.

Pisteet(?) Hyvinkään seurakunnalle, että kirkossa ei ollut vahtimestaria, joka olisi jotain voinut paikasta kertoa. Olisin esim. urkupillien erikoisesta suunnasta halunnut kysyä samoin "vinossa" olevasta alttarialueesta. 

Vieraskirjaan laitin nimeni. Käykääpä bongaamassa.

En tiedä tykkäsinkö tästä kirkosta. Se ei liene kuitenkaan kirkkorakennusten pointti vaan se mitä siellä sisällä tapahtuu. Ehkä Hyvinkään väki tässä rakennuksessa on oppinut kirkkotiensä kulkemaan.

Epäsymmetrinen kirkkosali
Urkujen muutamat pillit näyttävät konekivääreiltä

Käypä itse katsomassa, jos Hyvinkäällä kuljet!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kokemuksiani Talent Suomi -ohjelmasta paikanpäällä

Lauantaina olimme katsomassa semifinaalia Espoon Barona Areenalla. Mielenkiintoinen kokemus! Kuinka viihteellistettyjä me olemmekaan...

Lipussa luki, että ovet aukeaa klo 17.30. Arvelimme, että väkeä on jonossa, joten olimme vähän klo 17 jälkeen jäähallilla. Pääsimme n. 10 metrin päähän ovesta, mutta seuraavan vartin aikana jonon pituus nelinkertaistui. Ovet aukenivat niinkun pitääkin ja pääsimme sisälle lämpimään.

Etsimme, että mistäs sinne jäälle tai katsomoon mennään ja mietimme kummasta paremmin näkisi. Näimme teinityttöjen jonon Areenan kahviloiden vieressä ja siihen menimme jonoon. Aateltiin, että kohta päästään istumaan. No ei päästy. Jonotimme siinä sitten tunnin. 


Juontajat tekivät muutamaan otteeseen inserttiä telkkariin ja jakelivat nimmareita lapsille. Ihmiset olivat odottavalla mielellä, varmaan moni heistä oli jo ennemminkin täällä olleet. Nelosen vippivieraat meni omaan jonoonsa. Paikalla oli lähinnä lapsiperheitä ja teini-ikäisiä.

Sitten 18.30 päästiin sisään, noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen. Jäähalli, joka toimi studiona olikin toisin päin kun olin kuvitellut, ei niinkuin rokkikonserteissa vaan sivukatsomo oli pääkatsomo. Ja vain noin puolet tilasta oli käytössä. Telkkarissa kaikki saadaan näyttämään suuremmalta leikkauksin ja kuvakulmin.

Sitten "lattiamanu" tuli ohjeistamaan taputtamisesta, hauskanpitämisestä ja amerikkahuutamisesta (sitä kiljuntaa on vaikea meikäläisen kestää, se on niin epäsuomalaista ja tuontitavaraa). Toki tiesin mihin olin tullut ja resistanssini oli nostettu maksimitasolle. Taputtaa ja huutaa piti ohjeiden mukaan AINA. Telkkariscreenejä oli myös useita kymmeniä eli joka suunnasta näki sen mitä telkkarista menee ulos. Tuomareille piti taputtaa ihan hulluna, koko heidän kävelymatkansa ajan, kunnes istuvat tuoliin. Ja juontajille aina. Reilua oli myös ohjeistus, että kaikille kilpailijoille taputetaan ja heitä kannustetaan, vaikka oma suosikki olisikin. Kyllä meikäläinenkin sitten taputteli kätensä kipeäksi, mutta kertaakaan en kirkunut. 

Mainosten aikana taikurin ja stand-up -koomikon välimuoto hauskuutteli meitä. Välillä oikeita taikatemppuja ja välillä vitsejä ja muutama erittäin huono puujalkavitsi. Tarkoitus oli selkeästi pitää fiilistä yllä. Mainoskatkoilla tuomareita meikattiin joka välissä. 

Sitten kun ohjelma lähti käyntiin, niin aika menikin nopeasti. Telkkarissa pitkältä tuntuva ohjelma tuntuu paikan päällä menevän ihan hetkessä ohi. Talent on vähän hölmö kilpailu mielestäni, koska kaikki 8 jatkoonyrittäjää olivat tosi taitavia omissa lahjakkuuksissaan, en ymmärrä miten heitä voi edes verrata. Varmaan nytkin "oikeat" pääsivät jatkoon, mutta monta lahjakkuutta putosikin. 

Tunnetta oli lopussa ja se ei ollut suunniteltua: Kun nuori Lotus Tinat niukasti putosi (vaikka soitti ihan käsittämättömän upeasti viulua), hän taisi puhjeta itkuun. Tuomari-Sami meni heti häntä lohduttamaan ja sen jälkeen otti silmälasit päästä, käväisi muutamaksi sekunniksi "piilossa" verhojen takana ja palasi Lotuksen luo. Herkistyy se viihdetuomarikin. Siinä hetkessä oli ripaus inhimillisyyttä suuren rahantekokoneiston, tositeevee-elämän ja viihteen keskellä. 

Oli se sellaista hehkutusta koko ilta, että oksat pois. Mutta mukava kokemus. En ole mikään viihteen vastustaja, mutta en ehkä kovin monessa vastaavassa ohjelmassa jaksaisi näin mahdottomasti hehkuttaa. Olenkin varmaan vähän väärää kohderyhmää, nuoremmilla ja lapsilla oli tosi hauskaa ja varmasti pitkään muistuva kokemus tästä mieliin painuu. 




keskiviikko 2. marraskuuta 2011

FC Honka 2011, mitä jäi käteen...

FC Hongan kausi päättyi sitten neljänteen sijaan. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kävin katsomassa lähes jokaisen kotipelin Tapiolan Urheilupuistossa. Jalkapallo on parasta paikan päällä.

Kausihan alkoi mainiosti. Honka voitti liigacupin. Seurassa tehtiin suurta puhdistusta ja moni kokenut pelaaja sai lähteä. Eniten on jäänyt harmittamaan John Weckströmin lähtö. Hän oli ehdottomasti suosikkipelaajiani Vuorisen ja Porokaran lisäksi. Joel Perovuon lähtö oli varmasti pelillisesti kovin isku Hongalle.

Kun sitten kunnon matsit pääsi käyntiin, niin kaikki ei enää mennytkään putkeen. Tuskaista pallonpyörittelyä, mutta ei niitä ratkaisevia syöttöjä. Vaikka Liigacup oli mennyt mainiosti, niin jostain syystä liiga ei enää sitten mennytkään. Pallonhallintaprosentit oli Hongalla, mutta niillä ei pisteitä tule. Onneksi Demba Savage oli mies, joka omilla maaleillaan piti Honkaa pystyssä. Keskikenttä vielä haki formiaan.

Mutta jossain vaiheessa kesää/syksyä alkoi pelit jälleen luistamaan ja Honka alkoi kavuta kohti mitalisijoja. Kaksi viimeistä peliä oli kaikkein ratkaisevimmat: HJK oli jo ylivoimaisesti mestari, mutta sijat 2-4 oli vielä taisteltavana Interin, JJK:n ja TPS:n kanssa. Muut vielä sopivasti rämpivät niin Hongalla oli tilaisuus päästä eurokentille ja mitaleille kahdella voitolla FF Jarosta ja MIFK:stä.

Mutta.

Honka-FF Jaro: Takkuista takkuista, hermoilevaa peliä. Jaro pelaa ilman paineita putoamisesta ja ottaa Hongalta vaaralliset paikat pois. Menee vielä johtoon, jolloin mustat pilvet alkavat kerääntyä Tapiolan taivaalle. Onneksi Tomi Petrescu tasoittaa pelin, jonka Hongan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt voittaa muutamalla maalilla. No tasapelillä on europaikat omissa käsissä Maarianhaminassa.

MIFK-Honka:  Pakkovoitto, muuten Honka on 4. ja ulkona europeleistä. Tätä en ollut saarilla katsomassa, mutta raporttien mukaan eka puoliaika oli tasaista, toisella jaksolla peli oli Hongan. En tahtonut lauantaista selvitä kun piti kännykällä Teksti-TV:tä seurata ja toivoa johtomaalia. Lähimmäiset kärsivät... Kunnes... MAAALI ! Tapio Heikkilä vie Hongan johtoon 70min. kohdalla!! Eurooppaan! Kunnes yliajalla taivas pimenee, 3min ennen loppua joku saarelainen tasoittaa pelin. Ei oo todellista, miten näin voi.... Jalkapallo on suuria tunteita ja niitä käytiin tuossa vartissa läpi. Ja varsinkin pelin jälkeen.

4. sija liigassa. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen ja Veikkausliigahistoriansa aikana FC Honka ei pelaa ensi kaudella europeleissä. Tämä on suuri pettymys.

Positiiviset

  • Demba Savage: Ihan käsittämättömän hyvä pelaaja, joka tuntuu lentävän nurmen päällä. Häntä sitten lujasti otetaankin ja joskun kevyesti kaatuukin. Pidän ihmeenä, jos pelaa Hongassa enää ensi kaudella vaikka mielelläni gambialaisen jalkapallobalettia seuraisinkin.
  • Tapio Heikkilä: Nousi ainakin meikäläiselle ihan puskista vakiotoppariksi. Nuori kaveri, joka pelasi todella varmoja pelejä läpi kauden. Murtautui avauskokoonpanoon kun Lum Rexhepille sattui hazardeja.
  • Jussi Vasara: Viime kausi oli aika vaisu, joten kovasti ei ollut odotuksia tälle kaudelle. Nosti kuitenkin selkeästi tasoaan kauden loppua kohti.

Ei-niin-positiiviset

  • Dudu: Tuli suurena maalitykkinä Honkaan. Teki maaleja, mutta paljon paljon vähemmän kuin mitä odotukset oli. Lisäksi onnistui hukkaamaan tärkeitä tuhannen taalan paikkoja, joilla Honka olisi voiton napannut. Pelasi aivan liian monta peliä tehottomasti alkukaudesta, tosin menee keskikentänkin piikkiin. Ylikunto lienee yksi syy...
  • Tomi Petrescu: Kreikan sarjasta tulevalta mieheltä odotin enemmän. Tuli kesken kauden, joten ei ehkä ekoina viikkoina oikein päässyt sisään peliin. Toivon tasonnostoa ensi kaudeksi.
  • Lum Rexhepi: Nuori kaveri, joten anteeksikin annetaan. Mutta ensimmäisissä peleissä tuntui jännittävän niin paljon, että aivan karmeita harhasyöttöjä tuli helpoissakin paikoissa. Liigan korkein taso ei ole harjoittelutaso, joten Lum ei ollut omalla tasollaan aluksi. Loppukaudesta onnistumisten kautta itseluottamus nousi ja pelit parani.
Kiitos FC Honka kaikista elämyksistä kaudella 2011 !

Kohtahan ne hallikauden treenipelit taas alkaa...