keskiviikko 31. elokuuta 2011

Matkakertomus osa III


Kirjoitettu torstaina 25.8.2011

Aamulla: Nyt tuli nukuttua erittäin hyvin. Hain extrapeiton ja heitin ylimääräisen tyynyn pois. Auttoi. Tänään kierretään pari paikkaa Hiidenmaalla, mennään lautalla mantereelle, ajetaan Tallinnaan ja sitten kotimaata kohti.

Tallinna-Helsinki –välillä kirjoitettua:

Lähdettiin siis liikkelle ja sanottiin hyvästit Salinõmmelle. Ajeltiin pieneen Kärdlan kaupunkiin, tervehdittiin kivipäätä. Jostain syystä vanhoina aikoina Neuvostoliiton sankarivainajien patsaalla on saksalaistyylinen kypärä. Lieneekö joku practical joke veistäjältä… Ajettiin vain Kärdlan läpi tässä vaiheessa.

 Saavuimme Tahkunan majakalle Pohjois-Hiidenmaalle. Se on ehkä yksi hienoimmista ja koskettavimmista paikoista tällä reissulla. Kiipesin majakan huipulle, reilu 200 rappusta ja huipulta olikin sitten upeat näkymät merelle ja Hiidenmaan saaristoon. Neuvostoliiton aikana alueelle oli vain sotilailla pääsy, virolaisilla ei ollut toivoakaan päästä sinne. Majakan historiasta tarkempia tietoja täällä.

Koskettavaksi paikan Hiidenmaan rantakaistaleen tekee se, että Tahkunan majakan vieressä on Estonian katastrofin muistomerkki. Laivan upotessa keskellä yötä vuonna 1994 yli 800 ihmistä hukkui. He olivat n. 70 eri maasta, suurin osa ruotsalaisia ja virolaisia. Muistomerkkinä on ristimäinen kello ("Kuolemankello"), joka heiluu vapaasti tuulessa. Kun tuuli yltyy samalle tasolle kuin Estonian onnettomuuden aikana, kello alkaa soida. Majapaikkamme isäntä on kuullut kerran kellon soivan. Tahkunan majakan luona oleva muistomerkki on lähinnä sitä merellä olevaa paikkaa, missä tragedia tapahtui.

Joimme retkikahvit aurinkoisessa säässä meren rannalla. Siellä olisi voinut auringossa istua tuntikaupalla vain katsoen merta. Ihastuin mereen jälleen tällä retkellä.

Sitten Kärdlaan, ja kuinkas muuten kaupoille. Eipä tarvitse enää Tallinnassa ostella mitään, eiköhän ryhmän rahat ole kohta jääneet saarien yrittäjille (tai suurten kauppaketjujen osakkeenomistajien taskuun).
Saavuttiin Heltermaan satamaan ja päästiin E-lipun avulla jonon kärkipäähän. Laivassa nautimme erittäin maukkaan kana-aterian ja aika keskinkertaiset kahvit. Laiva valmistui viime vuonna ja oli uudenkarhea ja moderni. Hieno tietysti, mutta MS Ofeliassa oli omaa ajan patinoimaa kauneutta.

Matkalla kävin mielenkiintoisia keskusteluja, niistä enemmän omassa blogitekstissään.

Rohukülan rannasta ajeltiin Haapsalun kautta Tallinnaan. Muutama hieno vanha veturi oli Haapsalun rautatieasemalla. Laivaan päästiin vaivattomasti, annettiin mainiolle oppaallemme vielä ylimääräiset pullat ja keksit kun hän oli niihin niin ihastunut.

Loppumatkalla oltiin jo aikas väsyneitä. Laivamatkasta ei ole oikeastaan mitään spesiaalimpaa kerrottavaa.

JÄLKIKIRJOITUS: Suosittelen Hiidenmaata ja Saarenmaata. Saaret ovat erilaiset, Hiidenmaa karumpi ja Saarenmaa jotenkin kehittyneempi. Matkaseura oli mainio, en ole pitkään aikaan nauranut niin paljon ja kuullut niin paljon hauskoja juttuja. Kiitos kaikille!


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Matkakertomus osa II


Kirjoitettu keskiviikkoaamuna hyvin aikaisin 24.8.2011:

Yöllä oli vähän kylmä, ensi yöksi otan kyllä varaviltin tai laitan pitkähihaisen paidan päälle yöksi. Huoneeni on kellaritasossa. 

Salinõmme Guesthouse on näkemisen arvoinen paikka, entinen kolhoosinjohtajan lomadatsha. Rantaan on vain 50m, eilen oli kuulemma lämmintä merivettä totesivat uimarit. Rauhallisuus ja vain sen rikkovat heinäsirkkojen äänet on kyllä hieno yhdistelmä. Totesin tämän kun eilen kävelin rannalla. Rauhallisuus oikein huokuu tästä rannasta ja mieli rauhoittuu. Huoneet ovat vähän eritasoisia, joten siksi parilla ihmisellä oli pahaa mieltä vähän aikaa. Mutta me ei asialle mitään voida. Näin mennään.

Kohta lähdetään Saarenmaalle. Kello on nyt 6.15 ja nyt lähden aamupalalle.

Kirjoitettu illalla puolenyön aikaan:

Päivän reissuilta on palattu on ja iltapalapizzaslicet mahassa. Väsynyt olo. Kerron vähän mitä Saarenmaan reissumme sisälsi.

Lähdimme siis hirvittävän aikaisin liikkeelle. Ajeltiin jälleen aika reipasta vauhtia kohti Sõrun satamaa. Siellä olimme n.10min ennen sen lähtöä, meillä on reipas kuski. Lautalla matkustimme siis Hiidenmaalta Saarenmaalle Triigi-nimiseen paikkaan. Nyt kyseessä oli selkeästi lossi/lautta, ei laiva. Mutta mukavaa meno oli silläkin. Otin aika paljon kuvia, koska meri on aina kaunis ja se saa mut näpsimään kuvia ihan liikaa.


Saavuttuamme Triigin satamaan lähdimme ajelemaan kohti läntistä Saarenmaata. Matkalla oppaamme kertoi Saarenmaasta:
·        Suomalaisille saari on tullut tutuksi Georg Otsin esittämästä Saarenmaan valssista. Aluksi se ei ollut saarenmaalaisten mielestä mitenkään erityisen suosittu, nykyään kylläkin. Se yhdistää suomalaisia ja virolaisia. Suomessa ei vaan ehkä tiedostettu piilotettua viestiä siitä, että sotilas (Neuvostoliitto) ei saa vaaleaa neitoa (Viro).
·        Saarenmaalla asuu n. 15000 ihmistä, puolet heistä Kuressaaren kaupungissa.
·        Omenapuita on täällä valtavasti ja niitä omeniakin on puissa paljon. Liikaakin, niitä ei kaikkia saada talteen millään.
·        Saarenmaalla on 7 kirkkoa, suurin osa saksalaisten rakennuttamia ja saksalaisista tyyleistä vaikutteita saaneita. Kirkot olivat ensin katolisia, sitten luterilaisia.

Luoteis-Saarenmaalla tulimme henkeäsalpaavan kauniiseen paikkaan. siellä tulikin sitten upea paikka vastaamme, nimeltä Panga. Se on suuri kallioranta, josta on jyrkät pudotukset alas ja näkymät piiiiitkälle merelle. Kertakaikkiaan hieno paikka! Sieltä löytyi myös hyvin toimiva aurinkokello. Paikalla on muinaisvirolaiset uhranneet meren jumalalle uhreja, joten pakanapaikka siis myös. 

Täällä juotiin myös reissukahvit, päiväjumpattiin ja osteltiin matkamuistoja. Matkamme jatkui etelään kohti Kuressaaren kaupunkia. Ennen saapumistamme kaupunkiin, saimme kuulla myös taikauskojen, taikakalujen ja muiden new age -uskomusten leviämisestä. Uuspakanuus on voimissaan, niin monessa Saarenmaan ja Hiidenmaan kansanuskomuksissa se tuli esille. Kaikenlaisia tapoja toivoa hyvää elämämää jne. Näkyy siis neuvostoajan ateismi ja sen jälkeinen sekaannus uskoissa ja uskonnoissa ja koska kirkolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia eikä riittävästi työntekijöitä, Virosta on tullut lähetyskenttä.

Kuressaaressa kierreltiin kaupungilla pari tuntia, minä menin kirkkoon. Luterilaisen kirkon ovet oli lukossa, ortodoksisen ei. Katselin ja istuskelin rauhassa vähän aikaa miettien monia asioita. Rauhoitti, ortodoksikirkoissa sellainen hiljentyminen on jotenkin helppoa.

Shoppailujen jälkeen lähdimme Kuressaaresta poispäin. Lounas odotti meitä Kaalin kaupungissa. Ruokana erittäin maittavaa lihaa sekä erityisen hyvän makuista hapankaalia. kävimme katsomassa Kaalin kraateria, minusta se nyt ei kauhean erikoinen ollut. Iso meteoriitti on tehnyt suuren lommon peltoon.

Oppaamme vei meidät saippuayrittäjän luo. Paikka nimeltä GoodKaarma oli Kaarma -nimisessä paikassa, keskellä ”ei mitään”. Sieltä löytyi kaislakattoinen talo ja perheyritys, joka tekee erilaisia saippuoita. Meille kerrottiin saippuantekomenetelmistä sekä eri tuoksuista, joiden avulla niitä tehdään. Tämäkin oli hieno paikka, vaikken ainuttakaan saippuaa ostanut. Paikkaa pitää englantilais-virolainen aviopari. Mies kuulemma pitää Taru Sormusten Herrasta tarinan Kontua esikuvana.


Menimme Kaarman Pietarin-Paavalin kirkkoon. Mieliinpainuva vierailu kahdesta täysin erilaisesta syystä: a) kirkossa oli sisällä iso pentagrammi seinällä, erikoista ja herättää salaliittoteorioita b) akustiikka oli vähän rapistuneessa kirkossa erinomainen. Totesimme tämän erään matkalaisemme kaunista laulua kuunnellessa. Kirkon pihalla juotiin päivän toiset reissukahvit.

Sitten ajeltiinkin pohjoista päin ja Leisin kaupungin kautta kohti satamaa. Olimme tällä kertaa hyvissä ajoin ja saatiin rauhassa odotella rantakivillä lossia ja katsella merta. Matka meni henkeäsalpaavaa auringonlaskua katsellessa.

Salinõmmeen saapuessamme, söimme vielä iltapalapizzaa, sitten olikin aika siirtyä unten maille. Huoneessani oli kostea ilma ja vähän sensuuntainen kuumallisehko haju. Mutta yhden yön nyt nukkuu vaikka puun oksalla.


JÄLKIKIRJOITUS: Etsin YouTubesta tuota Saarenmaan valssia ja vastaan tuli sellainen laulu, jonka merkitystä on valtava Viron uudelle ajalle. Laulaja nimeltä Tõnis Mägi teki rohkeasti vuonna 1988 ennen neuvostovallan murtumista laulun uudelle Virolle nimeltä Koit. Muistan itse saaneeni tuon hänen kasettinsa ja jo silloin tämä laulu toi kylmät väreet selkään, kun ajattelee sen merkitystä virolaisille ja miltä itsenäisyys tuntuu sortovallan alta noustessa. Minä en voi sitä aavistaakaan kun olen vapaassa maassa syntynyt ja asunut. Vaikka kaikkia sanoja tuossa laulussa ei ymmärrä, niin riittävästi kyllä. En halua ajatella, että tämä on "ketään vastaan" vaan vapauden puolesta.


lauantai 27. elokuuta 2011

Matkakertomus, osa I


Kirjoitettu tiistai-iltana 23.8.2011 Hiidenmaalla:

Herätys oli aika normaaliin aikaan, kuten yleensäkin. Klo 7.20 lähdin kävelemään kohti Matinkappelia. urheilupuiston kohdalla kompastuin laukun kanssa oikein kunnolla ja sain käteni vuotamaan verta. Jaahas, näinkös reissu alkaa...

Nelisenkymmentä iloista eläkeläistä saivat mutkin hyvälle tuulelle, samoin leppoisa kuljettaja. Satamassa oltiin jo hyvissä ajoin ja tunnin verran odoteltiin, että päästään Tallink Starin kyytiin. Laivassa vähän kahviteltiin, mutta jo hyvissä ajoin siirryttiin aulaan odottamaan ulospääsyä. Meillä oli nimittäin kiire, Rohukülan satamassa lähellä Haapsalua piti olla 14.30, MS Ofelia ei odottaisi. Tallinnasta nousi mukaan Eve-opas, itse Saarenmaalla asuva. Pääsimme nopeasti bussiin ja lähdimme Pärnun maantien kautta kohti Haapsalua. Matkalla opas kertoi paljon mielenkiintoisia tietoja Virosta ja erityisesti Länsi-Virosta. Tässä muutama nippelitieto:
  • ·         Moskovan Olympialaisten purjehduskilpailut järjestettiin Tallinnassa. Taivaallekin ruiskuteltiin jotain aineita, että pilvet kaikkoaisivat
  • ·         Leonid Brezhnev puhui avajaisissa, mutta hän ei itse kirjoittanut puheitaan. Hän aloitti avajaispuheen ja luki Olympiarenkaita, oo-oo-oo-oo…
  • ·         Länsi-Virolla on paljon saksalaishistoriaa ennen 1700-lukua.
  • ·         Palkkaesimerkkejä: Kansanedustaja 1500-2000€, eläke 200€, sairaanhoitaja 500€, opettaja 600-700€, lääkäri 800-1000€. Tallinnassa 30% korkeammat palkat kuin muualla.
  • ·         Venäjä on kiinnostunut virolaisesta maidosta. Iso sopimus on pitkäksi aikaa Liettuan kanssa. Niinpä Virosta lähtee 10 maitoautoa joka päivä Liettuaan ja Liettuasta tulee 5 maitoautoa takaisin, jotka myydään Venäjälle. Virolaista lihakarjaa viedään Venäjälle ja mm. Turkkiin ja Ukrainaan.


Matkalla alkoi jo epäilys nousta, että ehdimmekö laivaan. Aika meni tiukille ja mielessä kävi jo Plan B, että käytäisiin tutustumassa Haapsaluun ja mentäisiin myöhemmällä lautalla. Siihen menisi kuitenkin useampi tunti ja se sekoittaisi ohjelmamme. Jännitti.

Olimme Rohukülan satamassa 7min. ennen laivan lähtöä. Aivan viime tipassa siis, meidän jälkeen laivaan otettiin enää yksi henkilöauto. Luojan lykky! MS Ofelia oli vanhahko mutta idyllinen laiva, joka vei meitä Helmesrannan satamaan Hiidenmaalle. Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi koko matkan.

Saapuessamme Salinõmmeen aloitimme majoittautumisen. Pienen väärinymmärryksen takia meillä meni aikaa majoitukseen, mutta lopulta kaikki saivat petit ja huoneet. Siirryimme päivälliseen, kaikilla oli jo kova nälkä. Saimme erinomaista ruokaa: villisikaa, joka on saarella metsästettyä, niitä on Hiidenmaalla n. 1000 villinä. Porkkanasalaatti oli myös maukasta, samoin mustikkakiisseli-jälkiruoka.

Ruuan jälkeen läksimme vielä ajelulle Hiidenmaalla. Näimme paljon pienen puun kokoisia upeita katajia sekä kaislakattoisia taloja. Molemmat ovat täällä yleisiä. Kassarin saarelle menevä patotie oli hieno, saari on aikanaan ollut erillään Hiidenmaasta mutta vesi on pikkuhiljaa kaikonnut ja maa noussut. Eteläinen Kassarin reitti oli tosi kaunis. Kävimme vierailulla Kassarin kappelissa, sisään emme tosin päässeet. Hautausmaavierailulla näkyi, että aateliset ja rahvas olivat vierekkäin haudattuina, kuolema on tasa-arvoistava elementti. Perinteiset retkikahvit juotiin kappelin parkkipaikalla.

Käinan pienessä 2000 asukkaan kaupungissa vähän kierreltiin ja käytiin kaupassa. Koko Hiidenmaalla on paljon entisiä kolhooseja ja rumia neuvostoajan taloja niiden työläisille. Jotkut kolhooseille on keksitty uusia käyttötapoja, jotkut taas rapisevat ja kumisevat tyhjyyttään. Käinassa mm. kerätään muovi uusiokäyttöön, josta tehdään sitten erilaisia tuotteita, mm. lasten pulkkia.

Illalla takaisin Salinõmmeen palattuamme, minäkin sain huoneen, olen siihen tyytyväinen. Otettiin vielä omistajan ja muutaman muun kanssa yömyssyt, juteltiin Virosta, hänen majatalostaan ja metsästyksestä. Hieno päivä Virossa on takanapäin ja nyt on aika käydä levolle. Heat ööt!

Retkemme Google Mapsissa:


Näytä Saarenmaan ja Hiidenmaan retki suuremmalla kartalla

perjantai 26. elokuuta 2011

Saarenmaa, Hiidenmaa





Lisää kuvia Saarenmaalta ja Hiidenmaalta allaolevassa linkissä:

Elämäntarinat



Jokaisella ihmisellä on historia. Nuoremmilla on tietysti lyhyempi ja vanhemmilla pidempi. Olen parina viimeisenä vuotena uudessa työssäni oppinut arvostamaan tätä pidempää historiaa paljon enemmän. Kuinka tärkeää olisi, että nuoremmat kuuntelisivat vanhempaa väkeä enemmän.

Joskus kuulee seurakunnankin työssä puhuttavan "mummopiireistä" tai ylipäätään eläkeläisistä vähän alentavaan sävyyn. Tuntekoon kaikki piston sydämessään, joka näin ajattelee! Kuinka voimme sanoa yleisellä tasolla, että nuoriso tai aikuisväestö ei arvosta vanhempaa väkeä, jos emme itse tee niin? Itse nuorisotyössä olleena tiedän ja häpeän, että olen ajatellut samansuuntaisesti. Tällaiseen ajatteluun valitettavasti aina silloin tällöin törmää. 

Eläkeläiset ovat monessa seurakunnassa työn selkäranka. Tiedän, että nuorempia ikäluokkia koetetaan saada mukaan toimintaan monin eri tavoin, mutta tämä ei saisi tapahtua niiden jo toiminnassa olevien kustannuksella. Annetaan arvo esimerkiksi sille esirukoukselle, jota vanhempi väki on tehnyt vuosikymmenien ajan seurakunnan ja nuorempien hyväksi.

Palaan elämäntarinoihin. Impulssi tähän kirjoitukseen tuli seurakunnan retkellä Saarenmaalle ja Hiidenmaalle. Olin toiseksi nuorin matkalainen, keski-ikä oli aika korkea. Kuuntelin monen ihmisen mielenkiintoisia elämäntarinoita. Keskustelin heidän kanssaan ajan kanssa. Näiden ihmisten historiat ansaitsisivat tulla kuulluksi. Elämänkohtalot nivoutuvat yhteen maailmanhistorian kanssa.

Usea ihminen, nuorempi tai vanhempi, vain odottaa, että olisi toinen ihminen, joka olisi valmis kuuntelemaan hänen elämäntarinaansa.

Kuvia on tulossa Picasaan viikonlopun aikana upealta retkeltä. Samoin matkaraportteja tänne blogiin.

Hiiumaa ja Saaremaa

Seurakunnan retkeä vetämässä, saaret on kuulemma hienot...

maanantai 22. elokuuta 2011

Auto

Ostettiin sitten auto. Ne, jotka minut tuntee saattavat muistaa, että meidän Fiat oli yksityisleasing-auto. No, ensi kuun lopussa on auton liisaus päättyvä ja siksi jo käytiin viime lauantaina katselemassa parissa liikkeessä autoja. En mainitse nyt ekaa liikettä, mutta myyjänä oli aika stereotyyppinen automyyjä, jolla oli aika ylimielinen asenne. Aika alkuun jo oli sellaisella jutulla liikkeellä, että ei tehnyt kyllä hänen kanssaan mieli bisneksiä tehdä. Kaksi autoa kyllä siellä oli aika ok, mutta ei oikein sopivaista, vaikka koeajollakin käytiin.

Autokaupassa tulee käytyä niin harvoin, että luulin jo tuontyylisten ylimielisten myyjien ajan olevan ohi. Mutta eipä siis ollut. Mä en autoista kovinkaan paljoa tiedä, mutta silti ei tunnu kivalta, jos myyjältä tulee juttua asenteella, "ootkos vähän tyhmä kun et tajua". Pieni sovinisti sieltä vilahteli myös kuoren alta, vaimolleni ei puhuttu ja jos hän jotain kysyi, niin mulle vastattiin. Että silleen...

Ei tuonne kauppaan tarvitse sitten enää mennä. Jos haluat tietää missä saimme huonoa palvelua, niin laita sähköpostia tms.

No toisessa kaupassa oli taas miellyttävä myyjä, joka kuunteli meitä, antoi vinkkejä ja oli selvästi erilaisella asenteella liikkeellä. Jo häntä ennen tapasimme toisen myyjän samassa kaupassa, joka oli tosi mukava. Autokaupoissa ollaan kuitenkin niin isoissa rahoissa kiinni, että myyjän asenne vaikuttaa paljon. Ymmärrän jos tässä kaupassa menee autoja kaupaksi paremmin.

Eli ens kuussa meille tulee siis tällainen Nissan Note. Olimme tyytyväisiä siihen ja se tuntui meidän perheelle hyvältä diililtä, saatiin n. 2500 euron arvosta lohkolämmitintä, talvirenkaita, GPS, jne jne.


Palasimme siis punaisten autojen sarjaan. Meillä on ollut nyt 5 punaista autoa, yksi tummansininen ja yksi räikeän postiauton keltainen (Wolkswagen Derby, never forget!).

perjantai 5. elokuuta 2011

torstai 4. elokuuta 2011

Hengellistä opetusta, nuoret opettivat minua

Tänään täällä rippikoulussa tuli eteen sellaisia asioita, joita ei oikeastaan tässä mittakaavassa ole ennen tullut. Olen elämässäni vetänyt rippikouluja kuitenkin tuolta -90-luvun alkupuolelta asti (ja näitä suomalais-saksalaisiakin jo 11) ja aika monta eri ryhmää ja nuorta on sen kautta tavannut. Rippikoulut ovat kaikki omalla tavallaan spesiaaleja, koska ryhmä muodostaa sen fiiliksen, millä siellä mennään. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta nämä ovat olleet aika onnistuneita, jotkut jopa aivan erinomaisia, muutama ihan huippukin. Nyt tämänvuotisen kohdalla taidetaan olla viimeisimmässä kategoriassa.

Rippikoulun perustavoitteena olen aina pitänyt näitä kristinopin asioita, oikeastaan kaikki muu on sitten toisarvoista. Tämä on tietysti raaka tiivistys. Tunnelman täytyy olla oikeanlainen, että yhdessä muodostuu ilmapiiri, joka rohkaisee nuorta keskustelemaan ja miettimään uskonasioita. Mutta ne siis ovat keskiössä.

Tästä kuluvasta rippikoulusta voisi kirjoittaa paljonkin. Aivan upeita asioita olisi vaikka kuinka paljon, laulamisen innosta, positiivisesta elämänasenteestä, sosiaalisuudesta, jossa kaikki otetaan mukaan, epäitsekkyydestä, hiljentymisen taidosta, viisaista kommenteista ja keskusteluista jne. Kerron teille kuitenkin nyt yhdestä hienoimmista hetkistäni tällä riparilla.

Eilen me järjestimme Uskon huoneet -työskentelyn, jossa eräässä huoneessa tarjottiin nuorille mahdollisuus kirjoittaa anonyymisti rukouksia Jumalalle, joista sitten koostetaan konfirmaation esirukousosuus. Meillä on nelisenkymmentä rippikoululaista ja sain näitä lappuja lähes jokaiselta. Ohjeistus oli, että esirukouksessa rukoillaan yleensä joidenkin asioiden puolesta. Luin paperit ja ällistyin. Positiivisesti.

Silmäni kostuivat kun tajusin, että jokainen rukous Jumalalle alkoi sanalla Kiitos. Papereissa oli monta kiitosta elämän eri puolilta. Nuoret tunsivat valtavaa kiitollisuutta Jumalalle elämästään. Tämä pisti itsenkin hiljaiseksi. Nämä nuoret opettivat minua myös siitä, miten elämään tulee suhtautua Jumalan suurena lahjana joka päivä. Kaikki mitä saamme on lahjaa, en saa pitää asioita itsestäänselvyytenä.

Kun olin lukenut kaikki rukoukset, niin palasin niistä muutamaan. Luin ne muutaman kerran läpi ajatuksen kanssa ja en voinut kuin hiljentyä näiden nuorten rukousten äärellä. Tunsin pienuutta ja nöyryyttä. Tässä alla muutama.

"Kiitos siitä käsittämättömästä onnesta, minkä olet minulle suonut, varsinkin parin viimeisen vuoden aikana. Kiitos, että olet kuullut rukoukseni ja olen saanut kasvaa omaksi itsekseni. Kiitos maailmasta ja rakkaudesta ympäristössäni".

"Kiitos sinulle Herra siitä, että olet suonut meille kauniin maailman, jossa elää. Ja siitä, että olet auttanut minua näkemään kauniin karuudessa ja iloitsemaan toisten iloista".

"Haluaisin kiittää kaikista niistä kokemuksista ja koettelemuksista, jotka ovat tehneet minusta minun. Ilman niitä en olisi mitään. Sieluni ei ole koskaan ollut kirkkaampi".

"Kiitos jokaisesta toisesta mahdollisuudesta, jonka minulle annat. Kiitos, että osaan antaa anteeksi, tunnustaa syntini, auttaa ja rakastaa toisia".

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Sasuriparilta pikku teksti

Terveiset suomalais-saksalaiselta riparilta! Tässä vaiheessa on aikaa jokunen sana kirjoittaa tännekin. Riparin jälkeen olen kuitenkin niin puhki, että ei tule kirjoitettua seuraavalla viikolla varmaankaan mitään.

Nämä rippikoulut ovat jotenkin olleet aina spesiaaleja. Nuoret, jotka tulevat Espoosta, ovat valmiiksi jo motivoituneita ja valmiita innostumaan uusista asioista. Saksasta tulevat taas ovat jo ylittäneet sen rajan, että eivät tunne ketään. Ei siis ole enää kovinkaan vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Joten ryhmän kanssa voi oikeastaan tehdä täällä aika lailla kaikenlaista, he ovat valmiita lähtemään mukaan aina kaikkeen. Tällaista pitäisi kaikilla Suomenmaan ripareilla.

Monien antoisien juttujen lisäksi tietysti tämä on raskaampaa, koska meitä on yhteensä yli 60, konfirmaatio on saman tien leirin jälkeen ja leiriosuus kestää 10 päivää. Mutta kyllä tämän kestää, ei siinä mitään, hankalammalla porukalla varmaan olisi aika tuskaa olla näin pitkällä leirillä isolla porukalla.

Leirillämme kastetaan myös yksi rippikoululainen, joten saamme viettää kastejuhlaa tänään. Se helpottaa aina sakramenttiopetusta, jos oikeasti saamme olla kastejuhlassa mukana. Tarkemmin ohjelmasta voi lukea sasublogista, jota isosten ja riparilaisten kanssa päivitän aika tiiviisti: http://sasublogi.blogspot.com/

Välillä naurattaa, herkistyy ilosta, hiljentyy, laulattaa, soittaa kitaraa, kuuntelee, oppii, opettaa, väsyttää, innostuu... Hän on kaiken tämän keskellä meidän kanssamme. Täällä on hyvä olla, vaikka koti-ikävä alkaakin kasvaa.

Kiitos vielä perheelleni, että ostivat mulle KENTin uusimman levyn, sitä on iPodilla tullut täällä kuunneltua. Mulla on kova ikävä teitä, vähän päästä nähdään!!